Rotukoirien kasvattaminen on käymässä vaikeammaksi ja vaikeammaksi monestakin syystä. Uskon ja pelkään, että rekisteröityjen koirien määrät tulevat laskemaan merkittävästi. Koirien kasvattaminen on alkanut vaatimaan kasvattajilta yhä enemmän ja enemmän. Minua todella mietityttää, kuka enää uskaltaa ja haluaa kasvattaa puhdasrotuisia rotukoiria jatkossa.  Toimintaympäristö kasvatukselle Suomessa on käymässä sietämättömäksi ja tilanne tuntuu pahenevan vuosi vuodelta. Mitä synkkiä pilviä taivaalle on oikein kertynyt?

Lainsäädäntö tulee tiukkenemaan ja yhteiskunnan vaatimukset koiranpidolle sekä kasvatukselle tiukentuvat

Olen melko vakuuttunut, että lainsäädäntö ja uusi eläinsuojelulaki tulee vaikuttamaan rotukoiriin. Keskustapuolue on vallassa ja silloin tuskin kovalla kädellä puututaan tuotantoeläimiin. Paineita lakimuutoksiin kuitenkin on ja jotakin pitää tehdä. Maaseudun maanviljelijä äänestäjiä ei varmastikaan haluta suututtaa, koska ne äänet ovat hyvin tärkeitä pääministeripuolueelle. Sen sijaan on paljon helpompi kerätä pisteitä ja puuttua lemmikkieläimiin.

Uusi laki jää tietysti nähtäväksi, mutta uskon, että tiukennuksia ja rajoituksia on luvassa. Suomalaisia kasvattajia ei ole kuultu, eikä puhdasrotuisten koirien etujärjestö Kennelliitto juuri suomalaisen kasvattajan asiaa ole ajamassa. On hyvä, että koirien asemaa parannetaan, mutta en ymmärrä miten se voi tapahtua, kun jätetään kasvattajat kuulematta.

Vöyhötetään epämääräisistä pentutehtaista, mutta missä ne ovat? Luulen, että Itä-Euroopan pentutehtailusta ja puolipimeästä tuonnista tulee seuraukset maksamaan suomalainen kasvatus. Se tulee varmasti vaikeuttamaan kasvatusta Suomessa entisestään ja luo marrkinoita hämärille markkinoille. Kasvattajille on luvassa myös rekisteröintipakko EU:n taholta ja siitäkään en usko mitään hyvää seuraavan.

Kuluttajasuoja tekee rotukoirien kasvattamisen kasvattajalle tuskalliseksi

Suomalainen kuluttujansuoja on suomalaiselle koirankasvattajalle äärimmäisen ankara. Koira on lainsäädännössä tavara ja sen erityisyyttä ei käytännössä huomioida kuin ostajan eduksi. Koiran kasvuolosuhteita ei juurikaan huomioida, vaan sairaudet ja viat ovat pääsääntöisesti kasvattajan vastuulla. Koira pitää korvata melko helposti ja mukaan tulevat yhä useammin mukaan vielä kohtuulliset korvaukset kuluista. Se ylittää helposti koiran kauppahinnan puhumattakaan kasvattajan pennun kasvattamisesta aiheutuneet omat kustannukset.

Toisaalta koiraa ei tarvitse kuitenkaan palauttaa ja se lisää intoa valittaa. Tiukoissa taloudellississa tilanteissa ihmiset reklamoivat helposti ja nyt valitettavasti Suomen Kennelliiton uudet esitetyt  kauppasopimukset suorastaan kannustavat valittamaan.

En uskalla itse enää koiria myydä perheisiin, joilla koiraa ei aikaisemmin ole hyvällä menestyksellä ollut. Pentuja ei kannata myöskään enää Suomeen juuri myydä. Kulut voivat olla kasvattajalle täysin kohtuuttomat.

Kustannusrakenne nousee ja nousee

Rotukoirien kasvattaminen on myös taloudellisesti käymässä yhä kalliimmaksi ja kalliimmaksi. Koirien pito on hyvin kallista. Eläinlääkintä kustannukset ovat olleet hurjassa nousussa ja loppua ei näy. Terveystutimukset sekä muu koirien ylläpito vaatii kasvattajalta yhä enemmän varoja. Pentujen hintoja ei kuitenkaan voi nostaa, koska suomalainen ostovoima junnaa paikallaan tai jopa laskee. Kustannusrakenne käy kasvattamiselle koko ajan tiukemmaksi.

Suomalainen lainsäädäntö takaa onneksi koirille myös hyvät puitteet elää ja olla. Se tarkoittaa tilaa ympärillä. Suomessa rakentaminen ja lämmitys taas on hyvin kallista. Koirien pito vaatii ympäristöltään paljon ja nähtäväksi jää miten tulevat nuoret kasvattajat saavat enää hankittua tiloja ja lääniä koteihinsa niin, että on tilaa tarjota myös koirille.

Suomen Kennelliitto ei tue kasvattajia

Valitettavasti tuntuu siltä, että suomalaisten koirien isoin etujärjestö Suomen Kennelliitto on hyvin kasvattajavastainen. Pitkällä tähtäimellä siitä ei voi seurata hyvää. Kasvattajat ohitetaan usein kokonaan. Loistavin esimerkki on salamyhkäisesti toteutettu sopimusten uudistaminen, jossa meitä ei kuultu. Yrittääpä keskusjärjestö esittää niinkin absurdeja asioita, että koiria ei voi osaomistaa, joka on yksi parhaita tapoja kasvattaa koiria inhimillisesti ja rakentavasti osaavien sekä vastuullisten ihmisten kesken. Yhä useampi kasvattaja haikailee ja kyselee, miten rotukoiria voisi rekisteröidä toisin.

Suomen Kennelliitton ja kasvattajien pitäisi tietysti viedä rotukoirien kasvatusta ja asiaa yhtenä rintamana yhteistyössä. Se olisi tehokkain tapa vaikuttaa asioihin ja turvata laadukasta kotimaista kasvatusta myös tulevaisuudessa. Se olisi hyvinkin mahdollista. Tarvitaan vain hieman tervettä ja positiivista asennemuutosta. Sen ei luulisi olevan vaikeaa. Yhdessä voisimme tehdä niin paljon enemmän kuin erillisinä rintamina.

Rotukoirien kasvatus Suomessa käy yhä vaikeamaksi ja vaikeamaksi. Mistä koirat oikein tulevat jatkossa on huolestuttava kysymys.

April 10th 2014 My Babies

 

Facebook Comments