Koirankasvattajan isä – arvokkain tuki ja muistot ikinä

Monet asiat huomaa surutyötä tehdessä ja elämässä tärkeät asiat vasta menetettyään. Osasin varautua isäni menetykseen ja osin siksi tulin Suomeenkin. Silti sitä vasta nyt tulee todella mietittyä, mitä elämässä nyt on menetetty. Koirankasvattajanakin isälläni oli niin ihana ja tärkeä rooli elämässäni. Tajuan nyt, ettei minusta koskaan olisi tullut ansiokasta maailmalla …

Muistilista pentua luovutettaessa

Tässä on konstailemattomasti ajatukseni, 38 vuotta pentuja luovuttaneena, mitä kannattaa muistaa pentuja luovutettaessa. Saa olla eri mieltä, mutta tähän minä olen päätynyt. Pääasia on, että kaikki ovat tarkkoina pentua hankkiessaan ja pentua luovuttaessaan.  Tunnet kaiken olevan kunnossa. Olethan kasvattajana vakuuttunut, ettei mikään asia arveluttanut sinua pentua kysyneessä kodissa. Muista, pienikin …

Onko koira laumaeläin vai ei: Ajatuksia harrastamistani roduista ja kasvattajan näkökulmasta

Nykyään keskustelussa esiintyy kysymys onko koira laumaeläin vai ei. Koirien ajateltiin yleisesti olevan laumaeläimiä kuten sudetkin. Näin minäkin aina ajattelin, olin asiasta vielä varmakin. Nykyään tiedän ettei asia ole lainkaan näin yksinkertainen. Nykytutkimuksissa on todettu, että luonnonvaraiset- ja katukoirat eivät muodosta pysyviä hierarkisia laumoja. Laumat ovat itseasiassa väliaikaisia ja melko …

Viekö “helpompien” luonteiden jalostus tahtomattaan rotuja “perikatoon”

Pian 40 vuotta rotukoiria kasvattaneena olen valitettavasti yhä useammin joutunut pohtimaan rotujen elinvoimaisuuden alamäen syitä. Valitettavasti olen pohdinnoissani tullut myös tulokseen, että tahtomattaan rotujen elinvoimaa on heikennetty pyrkimällä jalostamaan luonteeltaan “helpompia” koiria. Onneksi eläinpopulaatioissa suvun jatkaminen on tarkoitettu lähes poikkeuksetta voimakkaimmille ja viisaimmille yksilöille. Uroksien kohdalla varsinkin siis niille vahvoille …

Koirankasvattajista moni kasvattaa itselleen kilpailuvalineitä- onko se rodun jalostusta

Koirankasvattajista moni kasvattaa itselleen kilpailuvalineitä – onko se rodun jalostusta? Ovatko näyttelyt koiria ja kasvatusta varten vai ovatko koirat sinulle näyttelyitä varten. Yhdysvalloissa törmasin mielenkiintoiseen ilmiöön tai ajatukseen: Useammankin kerran löysin itseni keskustelusta: “Breeder who show or exibitors that breed.” Tämän viisaan konseptin lausui sanoiksi tohtori Clifton Kenon Jr. Hän on …

Nyt on Pennsylvaniassa todellakin jännitystä ilmassa

Huomenna on Yhdysvalloissa presidentinvaalien varsinainen äänestyspäivä ja jännitys on todella huima. Täällähän äänestetään myös muusta kuin presidentistä ja jaossa on paljon poliittista valtaa. Sitä kouriintuntuvaa jännitystä ja näiden vaalien merkitystä ei voi olla aistimatta. On jotenkin surullista, että vastakkainasettelu ja vaalitaistelu on niin likaista. Arvokkuus ja tyyli eivät ole niitä …

10 merkkiä todellisesta ystävyydestä

10 merkkiä todellisesta ystävyydestä Täällä Yhdysvalloissa tunnetaitojen ja sosiaalisten suhteiden opetus otetaan todella vakavasti. Oppimateriaalia, kursseja ja opetusta on runsaasti tarjolla opettajille sekä oppilaille. Olen saanut nyt oppia ja opettaa näitä hyvin arvokkaita taitoja kohta puolitoista vuotta täällä Yhdysvalloissa. Olen itsekin oppinut valtavasti. On ihana huomata, miten erinomaiset edellytykset nuorilla …

Koirankasvatuksen uudet haasteet ja uusi normaali

Koirankasvatus on todellisessa tienhaarassa. On tullut todellakin aika keskittyä terveisiin ja elinvoimaisiin rotukoiriin. Ostajat ovat tulleet entistä tietoisemmiksi koirien terveydestä. Joukkotiedotusvälineet kaikkialla maailmassa puhuvat rotukoirien terveydestä ja koirien elämän laadusta. Kuluttajasuojan parantuminen ja kuluttajien tietoisuus oikeuksistaan tekee käytännössä “epäkelpojen” koirien kasvatuksen mahdottomaksi. Koiran sairastaminen tulee omistajille liian kalliiksi ja tätä …