Uskomattomat yli 60 Maailman voittaja titteliä on totta

Olin koiranäyttelyssä rakkaan koirani kanssa kesällä 1981. Tässä näyttelyssä vanha kasvattaja nauroi ja haukkui koirani ja minä toden teolla kiinnostuin, mistä kauniissa ja tasapainoisessa koirassa oikein on kyse. Päätin heinäkuussa vuonna 1981, että aloitan koiran kasvatuksen ja jonain päivänä olen vielä yksi maailman parhaista kasvattajista. Tuolloin 15-vuotiaana tasan 37 vuotta sitten alkoi matkani kasvattajaksi.  Olin hulluna löwcheneihin ja halusin kasvattaa maailman hienoimpia pieniä leijonakoiria.  Myöhemmin mukaan tulivat lhasa apsot ja viimeisimpinä innostuksina ovat vinttikoirat. Tuolloin joskus muutama vuosikymmen sitten päätin oppia koirista kaiken mahdollisen ja hankin uuden koiran vielä samana vuonna 1981. Aloitin koirankasvatuksen vuonna 1983 siis 35 vuotta sitten. Jo seuraavana vuonna kasvatin ensimmäisen BEST in SHOW voittajani. Tämä harrastus vei minut totaalisesti mennessään ja alkoi loputtomat opinnot rotukoirien maailmassa. Löysin ihania ja osaavia mentoreita sekä koiria ympäri maailmaa. Vanhempani tukivat minua harrastuksessani uskomattoman paljon. Ensimmäisen maailman voittaja-tittelin kasvattini saavutti vuonna 1989 Kööpenhaminan maailman voittajanäyttelyssä. Tuosta alkoi ennätyksellinen Maailman voittaja tittelien kertyminen. 

Seuraava titteli tulikin jo vuonna 1991 Brnossa ja sen jälkeen titteleitä on ropissut tasaiseen tahtiin. Innostukseni kasvatuksesta on vain lisääntynyt vuosikymmenien kulessa. Innostus ja intohimo kasvatukseen on paras tae kasvatuksessa eteenpäin menemisestä. Viimeisinä vuosikymmeninä olen kasvattanut enemmän ja useampaa rotua. Samassa tahdissa ovat lisääntyneet ansioituneet kasvatit ja Maailman voittaja-tittelien kertyminen. Joinakin vuosina lhasa apsoissa ja löwcheneissä lähes kaikki jaetut tittelit ovat tulleet kasvateilleni. Useana vuona sekä urosten, että narttujen tittelin on saanut kasvattini. Se on upea tunne lähes 100 koiran kehissä maailman parhaimmiston tavoitellessa titteleitä.

Ne jotka sanovat kyseessä olevan MV titteleissä politiikkaa ja likaista peliä. Voin sanoa rehdisti ja suoraselkäisesti. Olen aina sanonut sanottavani ja asiat niinkuin ajattelen, sekä seisonut roduissani uskollisesti näkemykseni takana mielistelemättä yhtään ketään. Yksikään kasvatinomistajani ei ole ketään koskaan lahjonut, vaan koirat ovat voittaneet tittelinsä omilla ansioillaan. Jos joku on pelannut politiikkaa, ei se ainakaan ole tapahtunut kasvattajan ja kasvatinomistajien taholta. Haluaisin sanoa kaikille, että näyttelyttäminen ei ole lainkaan niin likaista ja korruptoitunutta, kun turhan useinkin kuulee puhuttuvan. Suuri osa tuomareista seisoo oman näkemyksensä takana ja arvostelee koirat koirina.

Tänä vuonna titteleit tulivat upeille veteraaneille, mutta kasvattajana minua lämmitti suuresti, että molempien juniori Maailman voittajien molemmat vanhemmatkin ovat omia kasvatteja ja aikuitsenkin tittelin saaneiden molemmat isovanhemmat ovat kasvattejani. On mukavaa nähdä, miten muutkin kasvattajat pystyvät hyödyntämään kasvattejani omassa kasvatuksessaan. Joku sanoi, että kyse on tuurista, en nyt allekirjoittaisi tuota. Vara-cacibin ja toiseksi JMV-titteleissä tulleitakin kasvatteja vierestä vieden on laskujeni mukaan lähes 50 kappaletta, eli ei tässä sikäli tuurista ole kyse, vaan harmittavasti läheltä piti tilanteita on ollut kasvateillani todella usein niinkuin muillakin.

Erityisen ylpeä olen mahtavista kasvatinomistajista, jotka ovat oppineet koirista myös valtavasti. Olen pyrkinyt jakamaan tietoani ja kasvatinomistajissani on monia omatoimisia oppijoita. Viime vuosikymmenen olen pystynyt keskittymään kasvatukseen todella hyvin, koska taidokkaat ja motivoituneet kasvatinomistajat pystyvät kilpailuttamaan koiriaan mainiosti itsekseen. Kasvattajan tehtävä on opettaa ja tuoda uusia harrastajia mukaan harrastukseen.  Viime vuosina näyttelyissä on jaettu myös veteraani Maailman voittaja titteleitä ja se on hieman lisännyt tittelien kertymisen määrää, vaikka aivan ylivoimainen osa  kertyneistä titteleistä on itse aikuisten koirien saavuttamia arvoja eli koirat ovat olleet ROP tai VSP.

En olisi nuorena teinipoikana koskaan osannut kuvitella, että joinain päivänä koirillani olisi yli 60 Maailman voittaja-titteliä. Nyt vuonna 2018 se kuitenkin tapahtui Amsterdamissa, jossa uskomaton ennätys tuli rikottua titteleitä olessa nyt 61 kappaletta. Tuo saavutus on ollut kovan työn tulosta. Se on todellakin tarkoittanut “verta hikeä ja kyyneliä.” Olen saavutetuista ansioista hyvin kiitollinen oppiäideilleni ja -isilleni joiden oppeja sekä koiria olen pyrkinyt viemään eteenpäin parhaan taitoni mukaan yhdessä rakastavien sekä taidokkaiden pennun omistajien kanssa. Olo on hyvin kiitollinen ja oppia on nyt enemän kuin koskaan. Tästä jatketaan vuosikymmenien työtä eteenpäin kohti uusia Maailman voittajanäyttelyitä. Kiitos kaikille tuesta ja kannustuksesta.

On ihana katsoa koirien vain kaunistuvan vanhetessaan, nämä kaksi uskomatonta MV-2018 veteraania ovat nuorempana keränneet yhteensä mm. yli 80 kaikkien rotujen BEST in SHOW 1 voittoa ja nyt koirat ovat kukassa vielä veteraaneina. Aivan yhtä ylpeä olen koirien esittäjistä ja omistajista, jotka ovat oppineet sekä kehittyneet harrastuksessaan maailman huipulle. 

Facebook Comments