Asuminen Yhdysvalloissa on saanut minut todellakin pohtimaan hyvin paljon yhtä suurta kysymystä. Mistä ihmeestä syntyy suomalaisten valtava tarve puuttua muiden asioihin? Vielä ihmeellisempää on tarve päättää toisten puolesta. Minä olen suvaitsevaisuuden ja yksilönvapauden puolella. Suomi on ihana maa, mutta viime aikoina koen yhä enemmän ja enemmän vieraantuvani kieltoja rakastavasta negatiivisen ilmapiirin Suomesta. Minusta on aivan käsittämätöntä, että toisilla yksilöillä ryhmittymänä on valtava tarve päättää asioita sinun puolestasi. Itse olen sitä mieltä, että tämä alkaa jo halvaannuttaa Suomessa terveen yhteiskunnallisen toiminnan. Valitettavasti ilmiö näkyy räikeästi myös rotukoirissa. Suomessa koiraharrastuksessa on mielestäni annettu aivan liikaa valtaa yhdistyksille. En voi ymmärtää, mistä tällainen ilmiö johtuu. Onneksi se rajoituu toistaiseksi vain lähinnä räikeässä muodossaan joihinkin eurooppalaisiin maihin.

Surullista suuressa puuttumisen tarpeessa on, että silloin valta helposti keskittyy räikeästi niille, jotka usein tuntevat suurinta tarvetta kontrolloida. Se joukko voi loppujen lopuksi olla hyvin pienikin. Tämä joukkio jaksaa puuhata yhdistyksissä ja poliittisissa elimissä, tuntien tarvetta päteä ja ohjata. Se aikamäärä ja energia ei useinkaan löydy niiltä ihmisiltä, jotka käytännön elämästä tai tässä tapauksessa esimerkiksi koirankasvatuksesta tietävät eniten. Käytännön tekijöiden ja osaajien aika sekä energia kuluu yleensä sen oleellisen tekemisen äärellä. Ilmiö vääristää pahasti päätöksentekoa. Ylipäätään pitäisi kysyä, miksi päätöksenteko yksityisten ihmisten ja kasvattajien tekemisestä on Suomessa ajautunut koirissa yhdistysten käsiin. Minä en voi ymmärtää tätä ilmiötä?

Yksityiset ihmiset tekevät työn, he rahoittavat toiminnan ja aina viime kädessä kantavat sen ihan oikean vastuun tekemisistään. Miksi ihmeessä siellä välissä on toimintaan puuttuvia välikäsiä, jotka puuttuvat tekemiseen. Suomessa näitä yhdistysten kerrostumia on jopa kaksi ensin keskusjärjestö ja sitten rotujärjestöt. Kuitenkaan nämä eivät rahallisesti osallistu toimintaan tai kanna vastuuta seurauksista. Tarkoitus on ollut hyvä ja tehdään paljon hyvää, mutta minun mielestäni valtaa on otettu jo aivan liikaa ja puututaan asioihin, jotka pitäisi olla yksilön itse päätettävissä. Tämä vääristää asetelmia ja on yksityiselle tekiljälle todella epäoikeudenmukaista.

Ihmisillä on myös hyvin erilaiset valmiudet selvitä kasvavasta byrokratiasta. On aina olemassa suuri joukko erilaisia ihmisiä. Osa rakastaa kirjallisia töitä, sääntöjä ja tuntee tarvetta “lomake pätevyyteen” ja kaikki kunnia heille. Sen sijaan voidaan kysyä, onko oikein, että he haluavat vaatia samoja ominaisuuksia aivan toisen tyyppisiltä ihmisiltä. Muun tyypin ihmiset voivat olla äärimmäisen taitavia sekä luovia, mutta inhoavat kaikkea byrokratiaa. Mistä ihmeestä lähtee ajatusmaailma, että kaikki tehdään väärin, on sairasta ja puutteellisesti kunnes se lomakkeella, todistuksella, jollakin kurssilla tai diplomilla toisin osoitetaan? Itse uskon vahvasti ajatukseen, että tulokset puhukoon puolestaan. Maailma on ajautunut ikävästi suvaitsemattomuuteen, koska kaikilta halutaan vaatia “omaan oikeaan maailmankuvaan sopivia ominaisuuksia.” Ilmiö on pelottava.

Osittain kyse lienee jonkinlaisesta itsetunnon puutteesta. Monissa maissa ihmiset eivät alistu saneluun ja määräyksiin, vaan ihmisillä on terve luottamus ja kunnioitus omaan arvostelukykyyn. Alistuminen ja nöyrtyminen on minun mielestäni Suomessa mennyt liian pitkälle. Minä soisin näkeväni ihmisillä enemmän tervettä itsetuntoa vastustaa yksilön omaan päätäntävaltaan kohdistuvia rajoituksia. Tällä hetkellä tuntuu, että Suomessa alistutaan mihin tahansa hulluuteen ja kärsitään seuraukset surkutellen.  Vanha kansa tiesi kertoa: “Pirulle kun antaa pikkurillin se vie koko käden.” Rajan soisi tulevan jossakin kohtaa vastaan. Nyt se piru on totisesti vienyt jo koko käden, vieläpä syöttävän sellaisen. Tuntuu, että kyse ei suomalaisessa yhteiskunnassa ole vain koirista, vaan ilmiö tunkeutuu läpi koko yhteiskunnan.

Elämme globaalissa maailmassa, jossa maailma pienenee koko ajan. Samaan aikaan minusta tuntuu, että Euroopan pohjoisissa osissa “nurkkakuntalaistutaan” jatkuvasti lisää. Avara ovet auki oleva salliva kanssakäyminen ja vuorovaikutus olisi mielestäni kaikkein terveintä. Kuitenkin tuntuu, että Suomessa vallitsee ihmeellinen kuvitelma, että suomalaisten käsissä on jotain suurempaa viisautta ja kykyä ratkaista asioita. Valitettavasti väline toteuttaa tätä politiikkaa tuntuu olevan jatkuva kieltojen, rajoitusten ja sitä kautta kustannusten lisääminen. Mitäpä niistä kustannuksista, koska tarkoituksena on, että joku muu aina maksaa kustannukset. Halutaan kieltää naapurilta asiat. Kasvattajien toimintaan halutaan puuttua lähes loputtomasti.

Myös Yhdysvalloissa kuten muuallakin maailmassa eletään yhdessä muiden sekä ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Se tarkoittaa sosiaalista kontrollia. Sekin tarkoittaa ohjausta ja kontrollia. Tämä jättää kuitenkin enemmän tilaa terveelle maalaisjärjelle, jota aina tarvitaan oikeassa elämässä. Tämä sallii paljon suurempia yksilönvapauteen perustuvia poikkeuksia täysin musta-valkoisista kiveen kirjoitetuista säännöistä, jotka helposti halvaannuttavat toimintaa. Näin on koiran kasvatuksessakin. Vastuulliset kasvattajat pyrkivät kasvattamaan terveitä koiria ja toimimaan vastuullisesti. Ei kaikkea tarvitse kieltää, kirjoittaa paperille ja toittottaa yhdistysten vuosikokouksissa ja silti asiat toimivat.

Nautin nyt siitä, että saan itse päättää vapaammin omista asioistani. On mukava päättää ihan itse. Silloin on reilua ja oikeudenmukaista myös kantaa vastuu tekemisistään. On ihana nauttia ilmapiiristä, jossa kateus ei ole niin räikeää ja vaikutusvaltaista. Ihmisten keskittyminen omiin asioihin ja päätöksiin on hyvin hedelmällistä. Minä uskon, että ei ole olemassa koirankaan kasvatuksessa kenelläkään niin suurta osaamista ja viisautta, että hänelle kannattaa antaa valtaa tehdä päätöksiä muiden puolesta. Eläköön vapaus ja suvaitseva ilmapiiri, se on niin piristävää, inspiroivaa ja virkistävää niin kovin monessa mielessä. Minun mittani sääntöjä, kieltoja ja huikeaa kustannustasoa on juuri nyt täysi. Toivon jaksamista ja suuria taloudellisia resursseja kaikille niillä  Suomessa, jotka kaiken tekevät ja rahoittavat. Koirissa se on kasvattajat. Yhteiskunnassa se joukkio on  ahkerat veronmaksajat ja yritykset.

Toivon kasvattajana kaikille suomalaisille kasvattajaille valtavasti voimavaroja, että he jaksavat elää ja kasvattaa koiriaan lisääntyvien kustannusten, sääntöjen ja kieltojen puristuksessa. Suuremmassa perspektiivissä toivon, että koko Suomi yhteiskuntana selviää ja voi hyvin kieltojensa kanssa. Suomi on ihana maa, mutta valitettavasti siellä elää valtava joukko ihmisiä, jotka haluavat päättää asiat sinun puolestasi. “Antakaa minulle ja kieltäkää naapurilta,” on minun mielestäni karmea asenne.

 

Facebook Comments