Pimpero valmistautuu syksyyn ja saalistaa sammakoita

Kesälaitumilta Ojakkalaan paluu on ollut yhtä haipakkaa. Työt alkoivat vauhdilla ja jokainen viikonloppu on tietänyt matkustamista johonkin. Bostoninterrieri Pimpero elikkäns Pipu on ottanut tilanteesta kaiken irti. Se on häikäilemättömästi ottanut hyödyn koiravahdeista ja tarjoutuneista uusista mahdollisuuksista. Muutamassa viikossa Pipun paino on noussut kilolla. Tyttönen kiipeilee pöydillä, tunkeutuu rakosista varastoon tai syö muiden ruuat heti mahdollisuuden tarjoutuessa. Pimpero on täysin säälimätön hyeena, joka ei pode huonoa omaatuntoa syödessään apso pentujen sapuskat parempiin suihin. Sanomattakin on selvää, että Pimpero on keksinyt loppukesästä kotiin palatessaan taas uusia konnan koukkuja. Elämä on siis Mölymäessä vauhdikkaasti palaamassa raiteilleen.

Bostoninterririt ovat aktiivisia, neuvokkaita ja rohkeita pieniä koiria. Pipu on kaivannut reviirin laajentamista ja löytänyt takapihan aidasta uusia sen läpimentäviä aukkoja. Mukaan karkureissuille se on tietysti saanut houkuteltua bostonin pentumme Pusun. Yhdessä kaksikko vipeltää naapurin pihalle ja takapihan jylhälle kalliolle seikkailemaan. Sateiden mukana on tullut sammakoita ja näitä Pipu tietysti jahtaa kovalla metsästyskoiran innolla. Sammakon reidet tuntuvat olevan konstailemattomasti raakana bostoni kaksikon mieleen. En vieläkään ole varma metsästyksen jälkeen syökö sammakoita alkukantaiset azawakhit vai kotimme lyttyturvat.

Sanomattakin on selvää, että kiltin ja tyylikkään Beben pentu Pusu ahmii valitettavasti aivan liikaa vaikutteita Pimperosta. Tyynyllä tyylikkäästi makaava, minun mielestäni ensiluokkainen roolimalli Bebe olisi paljon parempi esikuva Pusulle. Kesällähän Pimpero opetti Pususta jo karkurin ja ruokavarkaan. Nyt listaan voidaan lisätä yltiöpäinen kiipeily ja sammakoiden metsästys.

Tilanne taloudessamme on nyt 2 – 2. Ihastuttava rauhallinen herra Frodo, joka on Pusun isä, on täydellinen herrasmies. Äiti Bebe on todellinen lady. Näiden jälkikasvuna varttunut Pusu on valitettavasti ahminut liikaa vaikutteita Pimperosta ja yhdessä nämä kaksi muodostavat todellisen kauhukaksikon. Niiden hampailta ei mikään suuhun mahtuva ole turvassa. Selän kun kääntää on joku esine aina varmasti rikottu. Erityisen innostuneita pariskunta on kaikkien rasioiden avaamisesta ja jos kyseessä on vähänkin syötäväksi kelpaava tuote, se ahmitaan kitaan muitta mutkitta. Juuri nyt tyttösten hengitys on äärimmäisen raikas niiden syötyä kurkkukipua potevan puolisoni Mynthonit.

Pussit, kassit, ja paperit revitään nanosekunnissa. Tämän tästä on kodissamme jossakin päin ollut pieni lumikuuro bostoni tyttösten revittyä pahvit tai paperit tuhanneksi päreeksi pitkin lattioita. Imurimme säiliö on jatkuvasti täynnä. Meille kotimme aikuisille tulee tämän tästä tora, kumpi on jättänyt taas jotakin revittäväksi kelpaavaa tuholaisten saataville. Pihalla ruohoa leikatessani lensin tietysti nenilleni, kun kaksikko oli kaivanut esiin maan syvyyksistä vanhan sateliittikanavan johdon. Valitettavasti myös kaivaminen on näiden kahden pirulaisen mieleen. Sanomattakin on selvää, että jos ulkona raikkaassa tuulessa kuivuvasta pyykistä saadaan mistä tahansa kulmasta kiinni, revitään pyykki narulta armotta alas. On surullinen ja raskas näky, kun vasta pestyssä lakanassa on jo tassun jälkia tai sammakon jäännöksiä ennen kuin lakanoita on saatu edes kaappiin. Pienempää pyykkiä on jo ehtinyt kadota teille tietämättömille. Alushousuja ja sukkia on kadonnut pitkin mäkeä jo useampia, jos tuuli niitä maahan tiputtaa on pyykki mennyttä. Isommat pyykit löytyvät sutattuna. Pyykkikoneemme soi siis entistäkin tiheämmin, kun pyykkiä on pesty toiseen kertaan koneellinen jos toinenkin. Bostonin ponnistusvoimahan on melkoinen ja ei tyttösille ole temppu eikä mikään kiskoa pyykkiä alas metrin korkeudelta, jos sinne vain jokin tekstiilin palanen osuu kohdalle. Edes Pimperon ruokavarkauksien seurauksena kasvanut maha ei hidasta korkeuksiin kimmahtavia loikkia.

Nyt myös tiedän, että armaani on muuttunut lopullisesti seurassani vajaan 20 vuoden aikana liian koiraihmiseksi. Kesällä hän keksi, miten koirat nauttivat grilliherkkujen tahrimien lautasten nuolemisesta. Hänen mukaansa kyseessä on hyvin ekologinen esipesu menetelmä. On tässä vuosien varrella armaaltani karissut turha nipottaminen ja pikkutarkkuus totisesti tiehensä. Nykyisin hän asettelee surutta lautasemme lattialle esiestäväksi ja sieltä sitten puhdistuksen jälkeen lautaset nostetaan astianpesukoneeseen. Voin siis varoittaa kaikkia, että syökää meillä vain omalla vastuulla tai tuokaa mukana omat astiat. Niin se seura muuttaa ihmistä ja en olisi kuuna kullan päivänä uskonot silloin kaksikymmentä vuotta sitten, että tähän vielä jonakin päivänä tullaan. Mitäköhän seuraavaksi?

Tähän on tultu. Kesällä taloudessamme puolisoni aloitti uuden ekologisen astioiden esipesu menetelmän, jota en koskaan olisi uskonut tapahtuvan. Niin se lähes kaksikymmentä vuotta koiraihmisen kanssa asuminen muuttaa myös puolisoa. 

 

Facebook Comments