Pimpero luuvarkaissa ja pissaamisen sietämätön keveys

Hyiset kelit ovat pyyhkineet Etelä-Suomen yli. Bernien ja apsojen menoa tämä ei haittaa, mutta taloutemme kylmänaremmat asukit ovat kunnostautuneet sisällä mekastamisessa. Azawakhit Kerttu ja Mimi sekä bostonit Bebe ja Pimpero kiitävät pyörremyrskyn lailla ympäri kämppää. Kodin vanhemmat koirat ovat ihmeissään ja siippa on tämän tästä näreissään tuon tuosta varsin villiksi äityvästä menosta.  Joukkion touhut ovat aiheuttaneet jo melkein hengenvaaran omistajilleen. Nelikko on keksinyt hypätä sohvalle selkänojien yli kielloista huolimatta. Näitä ei kiinnosta, jos sohvalla istutaan tai maataan. Pissaaminen on myös herättänyt meidän taloudessa paljon suuria ajatuksia menneellä viikolla. Pienenä huolena on myös, palaako siippa hengissä Bulgariasta. 

Elokuvanautinto kärsii kovasti, kun yhtäkkiä vatsalle loikkaa sarjatulena neljä kiihtynyttä toinen toistaan jahtavaa villipetoa. Siipan elokuvanautinnon lopullisesti tärveli azawakhin etutassu, joka osui keskelle jäätelöannosta. Siinä lensi kinuski ja kermavaahto pitkin syliä. Siippa kiikutti annoksen rippeet roskikseen ja kertoi, että jos syö tätä tärveltyä annosta on seurauksena luultavasti penikkatauti tai parvo.  Oli myös noloa, kun Kaartinen esitteli myöhemmin illalla vatsansa mustelmia, jotka olivat tulleet pomppivien koirien hypyistä vatsalle. Nelikko pitää kuulemma Kaartisen vatsaa jonkinlaisena “luomutrampoliinina.” Siippa on varma, että kuolee tällä menolla suolimutkaan tai sydänkohtaukseen, koska yllättävät pomppivat eläimet aiheuttavat myös sydämentykytyksiä kauhuelokuvan lomassa. Olen lähes varma, että Pimpero on itseasiassa legendaarisen kauhunukke Annabellin lemmikki. Viime viikon aikana on tapahtunut muutakin outoa ja pissaaminen on herättänyt suuria tunteita. Onpa Mölymäessä koettu myös melusaastetta, jossa tietysti Pimperolla on kitansa pelissä. Meillä tarvittaneen kohta pappia ja vihkivettä siunaamaan Annabellin lemmikkikoira Pimpero. Alan epäillä, että tämä otus on riivattu.

Nuorukaisten menon hillitsemiseksi ja vanhojen koirien henkiseksi piristykseksi olen laahannut kotiin suuret määrät rustoja ja luita. Sisällä viruminen on näin hieman mielekkäämpää ja tohvelien tuhoaminen jää vähemmälle. Azawakhit ovat oppineet hyvin siistiksi ja pyytävät ulos jo kauniisti. Tämä rotu on siitä kummallinen Sahelin lähettiläs, että herra Juslin ja Kaartinen-Kares ovat havainneet saman asian. Tämä on ainoa rotu maailmassa, joka juotuaan litran vettä kusee vähintään kaksi litraa. Minusta tuntuu, että Mimillä määrä lähentelee kolmea ja puolta litraa. Niin tai näin, luisevat tytöt juoksevat ulkona pissalla taukoamatta.

Azawakhit ovat meillä maailman ihme. Juotuaan litran ne pisaavat kaksi litraa ja sen vuoksi ne juoksevat ulkona taukoamatta. Ihana Iloinen asia on, että ne tekevät isäntänsä lailla pisut ulos. Kuvassa ihanainen Mimi. 

Minä toisaalta pidän tästä tavasta, koska maalla asumisen yksi suuria riemuja on, että minäkin käyn puskan juurella pissalla. Se on minun tapani säästää jätevesissä ja puskaan lorottaminen tuo minulle suunnatonta vapauden tunnetta.  Olen kasvanut melko tiheästi asutussa kaupunkimaisessa ympäristössä ja tällainen luomukuseminen on minulle jotain suurta ja ihmeellistä.  Se on käytännöllisintä ja alkukantaisinta mitä osaan. Parasta on kuseminen kirkkaan tähtitaivaan ja täysikuun alla. Kokeilkaa. Me elämme täällä Ojakkalassa suorastaan erämaassa ja tunnen sireenipuskaan losottaessani olevani osa jotain paljon suurempaa. Siinä hetkessä äiti maa ja minä olemme jotenkin yhtä. Tunnen Telluksen todellakin omakseni. Kokeilkaa niin tiedätte.

Ulos kuseminen on suurta arjen luksusta niille harvoille ihmisille, joille se enää urbanisoituvassa maailmassa on mahdollista.  Minä olen yksi näistä onnekkaista bushmannien lisäksi, joka saa pissata tuon tuosta ulos kenenkään näkemättä. Se on arjen todellista luksusta. Talvella kirjoittelen lumihankeen jopa tervehdyksiä. Yhdessä vaiheessa kusin hankeen kaupungin asemakaavan, mutta jo loppusuoralle päästyäni tuli suoja ja tuhosi hienosti suunnitellun kaupungin. Se oli minulle katkera takaisku.  Kaupungin asemakaava oli vaarassa jo aiemmin, kun Bertta berni kusta lorautti keskelle kaupunkia kamalan reiän. Näppäränä poikana keksin tehdä tuosta sotkuisesta reiästä torin ja viinilasillisen jälkeen sommittelin pyöreästä aukiosta suorakaiteen muotoisen ehdan näyttävän aukion. Kaikki taidot kehittyvät harjoittelemalla. Vuosien varrella virtsa-aakkosistani on tullut varsin taidokkaita.

Vanhenen hiljalleen enkä pelkää eturauhasongelmia tai juoppoutta. Nämä ehkä pahaksi äityneenä mahdollistaisivat, että voisin alkaa kirjoittamaan hankeen jopa runoja tai molempien pahana yhdistelmänä mahdollistaisivat jopa romaanin kirjoittamisen. Olen myös pohtinut, onko hankeen kusemisessa olemassa MM-kisoja? Jos on, haluaisin osallistua. Olen varma, että toisin Suomelle mitaleita. Meidän ei enää tarvitsisi surra heikkoa jääkiekko menestystä, kun kävelisin hankeen virtsaamisen MM-kisoista kirkas keltainen kultamitali kaulassa kotiin. Koko Suomi voisi hurrata suurelle urheilulegendalle ja kansallinen itsetuntomme nousisi loristen. Tämä harrastus tuo myös lohtua kylmyyteen, koska valkoinen maa vappuna ja juhannuksena vain pidentää harjoittelukauttani. Vain eskimot ja pingviinit pystyvät harjoittelemaan minua pidempään.

Takaisin arkeemme. Ulos meneminen ei jää riivatulta Pimperolta tietenkään koskaan huomaamatta. Haukan lailla Pimpero sieppaa sahelilaisten luut parempaan talteen. Sähinkäinen syö omaansa ja makaa azawakhien luiden päällä. Iloiset rakkonsa tyhjentäneet Mimi ja Kerttu sekä itse kasvattaja guru jolkuttelevat kylmästä värisevinä takaisin lämpöön huomatakseen, että luut ovat kadonneet. Alkaa sen päiväinen räkötys ja meno on kuin Ilomantsin pystykorvien linnunhaukkukokeissa tai persujen tulevassa puoluekokouksessa. Ei uskoisi, että ollaan sivistyneessä taloudessa Länsi-Uudellamaalla, paitsi että nyt kaikki kuitenkin tietävät minun kuseskelevan ulos – noloa.  Siinä kaksi vinttikoiraa kiljuu kita auki ja raivokas Pimpero pitää päättäväisesti luut itsellään. Emme siedä räkötystä ja kotimme ei saa muuttua Ilomantsin haukkukokeeksi persujen puoluekokouksesta puhumattakaan. Topakkana jästipäinen Pimpero saa meiltä kyytiä ja luut ojennetaan sorjan hienostuneille azawakheille. Mitä ihmettä? Eihän meidän pulloposki Pimpero tietenkään tähän tyydy, vaan tämän tästä tämä ahne marakatti sieppaa luut vielä ällistyneiden gaselliemme suusta. Pimpero hyppii lattialla kuin tykin kuula. Nykyisin rukoilemme lämmintä säätä, että kauhunelikko saisi viettää enemmän aikaa ulkona. Tällä menolla olemme laitostavaraa tulevina viikkoina.

Pimpero rakastaa kaikkea jäytämistä ja luiden tai rustojen puutteessa käy tarkoitukseen mainiosti myös tikut. Riivattu lemmikkimme on lähes ekstaasissa saadessaan jäytää.

Ulkona bostonit jäytävät kaikkia tikkuja käsittämättömällä intohimolla. Pimpero on keksinyt noutamisen riemun. Se kantaa suloisessa pikku suussaan kaikkea mahdollista. Sen suusta on pelastettu jo silmälasit, jotka kärsivät mielestäni minimaalisia vaurioita, kun taas siipan mielestä vauriot olivat huomattavat. Voitte tietysti arvata kenen lasit olivat kysymyksessä. Uuden käsittelyn jälkeen lasit kuulemma repivät korvaa, koska kaikki muoviosat ovat kadonneet. Tiesin heti, että minun ei olisi pitänyt katsoa Pimperon kanssa luonnonsuojeluohjelmaa, jossa kerrottiin muovin vaaroista.

Lasit löytyivät muuten ulkoa. Olohuoneen ovi oli auki, koska pissahädän hetkellä on näppärä Mimi tietysti oppinut avaamaan oven. Tämä on taito, joka yhdistää kaikkia vinttikoiria. Olen alkanut jo suunnittelemaan pankkiryöstöä, koska olen varma, että meidän kodin vinttikoirat saisivat pankin holvinkin auki muutamassa minuutissa. Mikään ovi ei pitele skotti Lauraa ja nyt perässä näyttää tulevan oppilapsi Mimi. Näissä varsin vauhdikkaissa merkeissä on kuluva viikko kulunut kuin siivillä. Siinä lomassa siippa pukattiin Bulgarian Sofiaan ja herra Kares teki suuria hankintoja Yhdysvalloista sekä sai tutkintotodistuksen Helsingin yliopistosta. Viikko on siis ollut täyttä elämää meidän koiraperheen tyyliin. Nyt vain toivotaan, että siippa palaa hengissä Sofiasta, koska tämä ei kuulosta hyvältä.  Sain juuri kiukkuisen soiton siipalta. Hänet on heitetty ulos taksista neljän tunnin matkustelun jälkeen, kun “kusettava” taksi ei muka löydä hotellia. Siellä jossain Sofian pimenevässä yössä yrittää siippa löytää koira kainalossa hotellia. Onneksi henkivakuutuksemme on hoidettu asianmukaisesti ja jotenkin luotan siipan kompetenssiin alkeellisissa maissa. Elämä on mallillaan ja rakastan sitä juuri tällaisena kuin se on.

Nyt toivon kaikille ihanaa viikonloppua ja lähden tästä sireenipuskan juurelle sulaneiden tervehdysten alkulähteille.

Meillä odotetaan oman mielenterveyden takia aurinkoa ja lämpöä takaisin kädet ristissä. Taloutemme vilukissat janoavat ulkona elämistä ja olen varma, että ihanat lämpimät päivät palaavat pian. Silloin elämässa vallitsee harmonia. Kuvassa Mimi ja Pimpero.

 

 

 

 

 

 

 

Facebook Comments