Pimpero kevytkenkäisenä ja katastrofi odottaa talouttamme

Suuri häpeä ja nöyryytys on kohdannut kunniallista talouttamme. Aurinko paistaa jo enemmän ja koirien silmiin on selvästi ilmestynyt entistä enemmän kipinää. Ulkona juostaan pienestä pakkasestakin huolimatta entistä pidempiä aikoja, mutta kevään se ihan varmin merkkihän ovat ne hormonit. Näin 51 vuotiaana ei tuolla omassa rinnassa nyt niin villinä vielä mikään sykähtele, mutta muistelen nuoruutta ja silloin hommat olivat toisin. Sitä löysi itsensä milloin millaisestakin solmusta, kun talven jäljiltä suuri keväinen levottomuus pulpahti esiin. Nyt katson mielummin televisiosta kivan elokuvan ja nautin herkkuja sohvalla, kun kuluttaisin voimavaroja hormonien armoilla. Katsotaan sitten, mikä on tilanne huhtikuussa. Nuorien koirieni ja erityisesti Pimperon kohdalla asiat ovat toisin. Olen yrittänyt kaikin keinoin olla kunniallinen ja aina parhaani tekevä koirankasvattaja. Olen suurien ponnistelujen kautta saanut aikaiseksi hieman tuloksia ja mainettakin. Nyt viheliäinen lorttoileva Pimpero vaarantaa maineeni. Mikä pahinta keväämme on todennäköisesti katastrofi. 

Elämä on tämän leikkausta odottavan polven kanssa hieman normaalia hankalampaa. Talouteemme koitti tietysti tammi-helmikuussa kauhea kiimasesonki. Täällä tuherot turposivat toinen toisensa jälkeen ja lattiat lainehtivat verestä. Sohvapeitteitä vaihdeltiin päivittäin ja pesukone lauloi kuukauden taukoamatta. Minun kävi sääliksi armastani, pesukonetta sekä kuivausrumpuamme, kaikki olivat ylityöllistettyjä. Olin tietysti päättänyt, että muutamia tarkkaan harkittuja yhdistelmiä toteutetaan tämän kevään aikana. Lentokentältä noudettiin ulkomaisia morsmaikkoja ja sulhasia sekä ympäri Suomea toteutettiin pitkään odotettuja parituksia.

Olin päättänyt myös, että nyt meille yritetään saada aikaiseksi ensimmäinen bostonipentue. Norjalainen ihana uroksemme Frodo hoisi homman maaliin tyylipuhtaasti ranskalaisen Beben kanssa. Apsojenkin astutukset sujuivat mallikkaasti. Kaikilla muillakin olivat juoksut päällä ja täällä oltiin tarkkana kuin porkkana. Sanomattakin on selvää, että ehkä sen mojovimman juoksun ilmoille täräytti Pimpero. Neidin tuhero turposi sirkusteltan kokoiseksi rakennelmaksi ja nuoren neitosen hormonit olivat niin villit, että siinä saivat kyytiä sekä tyynyt, sängynjalat ja kaikki mahdolliset muut nartut. Minua hävetti ihan katsoa moista lorttoilua. Samaan aikaan ajattelin, että sitten joskus Miss. P:n astutus tulee olemaan maailman helpointa. Tuo tyttönenhän raiskaa uroksen leikiten, vaikka uroksella ei olisi mitään hajua asiasta. Siinä saisi Frodo sitten vuoden päästä iloitella Miss. P:n kanssa koko rahan edestä.

Vihdoin pahin alkoi olla ohi ja juoksut alkoivat hellittää. Alakererran ja yläkerran tiukat turvatoimet muistuttivat Koreoiden rajaa. Suurella huolella oli tietysti varmistettu, että urokset eivät omin nokkineen pääse narttujen kimppuun. Homma toimi mainiosti, mutta juoksujen jo alkaessa olla ohi taloutemme kauhukakara ja kaikkien vaikeuksien äiti Pimpero ei jäänyt sivusta katsomaan touhua. “Minäkö jäisin ilman hedelmällisyysriittiä – se peli, ei muuten sitten vetele.” Oletin jo päivienkin olevan ohi ja olin jo hieman huolimattomampikin järjestelyissä. Miss. P oli tarkkana. Se ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä ja oli toista mieltä astutuksen ajankohdasta.

Katala ja erityisen kekseliäs Pimpero hinasi itsensä tietysti alakerran ikkunasta ulos, josta päästään turvallisesti laudoilla tiiviisti vuorattuun vajaan puolentoistametrin aitaukseen. En vieläkään ymmärrä, miten tämä katapultti lyttynaama sai hinattua itsensä aitauksesta yli. Ei siinä tietystikään vielä homma meillä petä. Vielä on esteitä ja aitoja villien parituksien estämiseksi. Frodon vuoro oli olla ylhäällä ja pahaa aavistamatta päästin Frodon pihalle. Se takapiha on vielä turvallisesti erikseen aidattuna. Minä tietysti oletin Pimperon olevan norsunkärsänsä kanssa vielä alakerrassa turvallisesti  yhdessä koirahuoneessa. Vaikkei olisikaan, Pimperohan ei enää seuraavaa kahden metrin korkuista aitaa ylitä, mutta jostakinhan tämä myyrä kaivautui paukkupakkasessa aidan ali turvonneen ehkä jopa mammutinkärsää muistuttavan tötterönsä kanssa.

Minä huudan Frodoa sisälle yläkerrassa olohuoneen ovelta. Mitä kirottua näenkään. Siinä ovat nalkissa mattotelineen alla Frodo ja kauheilla kiimakierroksilla käyvä Pimpero. Silmät suurena ja suu auki katson villiähedelmällisyys riittiä kauhunsekaisin tuntein. Siinä pumppaa bostoni poika lumihangessa ja alkuvoimainen narttu seisoo tuhero turvonneena silmät pyörien mattotelineen kulmalla. Minä kiroan ja manaan sekä mietin, mistä löydän köyttä. Sitten rauhoitun hiljalleen. Laskettuani 7.845 käyn rationaaliseksi. 1) Astutuspäivä on aivan liian myöhäinen ja parhaat päivät ovat varmasti ohi. 2) Mikäli sitten ei olisikaan näin, yhdistelmä on ihan mielenkiintoinen ja olisin sen toteuttanut kuitenkin vuoden päästä. 3) Tässä ei ole mitään hätää, enkä lähde lääketieteellisesti edes miettimään raskauden estoa. Eihän Pimpero nyt kantavaksi tule juoksun ollessa jo näin lopussa.

Aikaa on kulunut vain hetki ja Pimperon vatsa on jo nyt turvonnut valtavasti. Ruokahalu on kasvanut entisestään. Pimpero makoilee sekä on paljon rauhallisempi kuin ennen, silloin tietää varmasti, että jotakin on kohdussa tekeillä. Tuo epeli ei muuten rauhoitu. Taloutemme on pian suurissa vaikeuksissa ja elämämme suurien haasteiden edessä. Olen jo nyt melko varma, että pienen pieniä Pimperoita on pian pentulaatikollinen……. “Jos noita tulee lisää on ilmassa katastrofin aineksia ja kevät on pilalla sanoi muruseni.” Lisää näitä niin menetämme järkemme, jos se ei jo nyt ole menetetty.

 Pimpero nukkuu vihdoinkin silmät kiinni ja rauhallisesti, koska odottaa todennäköisesti jalkopallojoukkueellista uusia villipetoja. 

Facebook Comments