Odotamme bostoninterrieri pentuja suurella jännityksellä

Meillä eletään hyvin jännittäviä aikoja. Talouteemme odotellaan ensimmäisiä bostoninterrieri pentueita. Nämä ihanan reippaat ja uskomattoman valloittavat pienet koirat ovat valloittaneet meidät totaalisesti. Haaveilimme bostoninterrieristä vuosikausia, mutta lyhytkuonoisista koirista meillä on ollut kingcharlesinspanielien ja yhden ranskanbulldogin kautta hyvin haastavia kokemuksia. Lopulta uskalsimme hankkia yhden bostonin ja tämä hankinta meni täysin elinvoima ja luonne edellä. Sen päälle piti ajatella ulkomuotoa niin paljon kuin mahdollista. Lopulta Ranskasta löytyi aivan suurenmoinen koira Bebe, joka oli itse kahdeksan koiran elinvoimaisesta ja isosta reippaasta pentueesta. Pian perässä meille muutti Ranskasta  toinen villikko kaunotar. Se on ollut sen jälkeen menoa….

Ensimmäinen narttumme Marjolaine of Penny Park (Best Sweeties Lee Roy x In Melody of Penny Park) eli kotoisasti Bebe muutti meille hieman vanhempana, kun ranskalaisen kasvattajan Dominique Girardin kanssa halusimme varmistaa aivan kaiken olevan kunnossa. Lopulta kaikki näytti hyvältä ja kasvattajalla oli valittavana pentueen kaksi parasta narttua. Tuota matkaa en unohda koskaan. Saavuimme sateisena päivänä kasvattajan luokse ja valtava määrä keskenään erinomaisesti toimeen tulevia rohkean iloisia bostoneja juoksi meitä tervehtimään. Koirien tasainen laatu ja uskomattomat luonteet tekivät meihin lähtemättömän vaikutuksen.

Tiesin silti heti kumman kauniista ja rohkeista pennuista halusin.  Beben silmät, pää ja uskomattoman sulokas luonne sulattivat sydämeni nanosekunnissa. Se oli todellakin rakkautta ensisilmäyksellä. Beben vanhemmat oli myös aivan ihanan terverakenteisia konstailemattomia koiria. Emä In-Melody of Penny Park on mielestäni jalostusnartun perikuva. Iäkkäämpi, ilmeisen taitava ja koiriaan rakastava kasvattaja asui koirineen yksin suuren aidatun tontin keskellä, joten hän ei enää paljon näyttelyitä kierrä. Se ei koirien laatua heikennä ja olin hämmästynyt kauniiden koirien laadusta. Toki olin vinkin hänen tasokkaista koiristaan kuullut ranskalaisen “puskaradion” kautta.

Marjolaine of Penny Park muutti Suomeen Ranskasta eloisasta ja iloisesta hyvin tasapainoisesta bostonilaumasta ja suuresta elinvoimaisesta 8 pennun pentueesta. Beben luonne on täyttä kultaa ja tämä rauhallinen prinsessa on rakkauden perikuva. 

Marjolaine of Penny Park on ollut mahtava koira. Bebe on rauhallinen, viisas, harkitseva, siisti ja kaikkien koirien kanssa erinomaisesti toimeentuleva prinsessa. Se on liikunnallinen ja helposti liikkuva narttu. Sillä ei ole ainakaan toistaiseksi ole ollut mitään terveydellisiä ongelmia, tosin Bebe on vielä nuori. Koira jaksaa juosta metsälenkeillä kilometrejä väsymättä tai läähättämättä. Polvet olivat erinomaiset 0/0, sydän lyö puhtaasti ja silmät olivat ensimmäisessä tarkastuksessa moitteettomat. Koiralla on täydellinen purenta ja kaikki hampaat. Bebe on kauniisti värittynyt ja sillä on todella viehättävä pää sekä ilme. Bebe liikkuu puhtaasti ja se on hyvin tyylikäs narttu. Beben lanne voisi olla lyhyempi, mutta liikkeessä tämä ei koiraa haittaa. Ensimmäisessä Suomen näyttelyssään Bebe sai sertin ja oli ROP kääpiökoirien erikoistuomarilla Sylvie Dessernellä. Näyttelyura jatkuu Bebellä sitten taas pentujen jälkeen.

Marjolaine of Penny Park on kooltaan erinomainen feminiinen ja kauniisti värittynyt mallikas liikkuja. 

Asioilla on yleensä tapana järjestyä parhain päin ja onnekkaasti. Olimme USA:ssa Orlandossa tutustuneet hyvin tunnettuun ranskalaiseen bostoni ja borzoi kasvattajaan Marie-Helene Combisiin (du Grand Fresnoy), joka on hyvin värikäs persoonallisuus. Varsinkin puolisollani ja Marie Helenellä oli Floridassa todella hauskaa. Päätimme hyödyntää tätä kontaktia. Olimme jo kauan aikaa sitten sanoneet Marie Helenelle, että mikäli hänelle syntyy isosta ja elinvoimaisesta pentueesta terveesti hyvin lupaava narttu pentu, olisimme iloisia jos sellaisen saisimme. Bebe oli juuri muuttanut meille, kun Marie Helene ilmoitti, että hänen kaunein narttunsa on nyt ison ja elinvoimaisen pentueen onnellinen äiti. Saisimme tästä pentueesta lupaavimman nartun. Menimme Ranskaan katsomaan pentuja ja se oli menoa, meille muutti ihana villikko Miss Marple du Grand Fresnoy (Ch Jouet de Collection du Grand Fresnoy x Ch I am Kitty Kat du Grand Fresnoy) aka Pimpero, Pipu tai Miss P. Rakkaalla lapsella kun on monta nimeä.

Miss P:stä tuli heti avoimen ja reippaan luonteensa vuoksi kiinteä osa meidän laumaa jo heti pentuna. Tällä tytöllä on luonne vailla vertaa ja neitonen on varma, että kaikki rakastavat häntä ja niinhän se taitaa olla. 

Tämä elinvoimainen kauhukakara, joka sattumien summana tunnetaan kauhistuttavalla kutsumanimellä Pimpero ei esittelyjä kaipaa. Beben lailla tämä rohkea, reipas ja turhankin kekseliäs tyttönen on ollut aivan uskomattoman valloittava koira. Se juoksee kilometrejä väsymättä tai läähättämättä. Pipu hypää korkeuksiin kuin vettä vaan. Pimpero on toiminut sosiaalisen ja varman luonteensa ansiosta jo menestyksekkäästi terapiakoiran alkuna koulussa. Myös Miss Marple du Grand Fresnoyn sydän lyö puhtaasti ja polvet olivat terveet 0/0 sekä silmät ainakin toistaiseksi puhtaat. Pipu on ihanan kokoinen, vahva ja silti tyylikäs narttu, joka aloittaa näyttelyuraansa loppukesästä. Miss Marple du Grand Fresnoyllakin on täydellinen purenta ja kaikki hampaat. Ainakaan vielä se ei ole ollut hetkeäkään kipeänä, eikä se kuten ei yksikään muu taloutemme bostoni, ole tarvinnut ainuttakaan lääkekuuria elämässään.

Miss Marple du Grand Fresnoy (Ch Jouet de Collection du Grand Fresnoy x Ch I am Kitty Kat du Grand Fresnoy) lienee urheilullisuuden ja kaikkien seikkailijoiden esikuva. Ihana ikiliikkuja on hurmuri vailla vertaa, joskin se aiheuttaa omistajilleen tempauksillaan usein pään vaivaa. 

Olin päättänyt astuttaa Beben riittävän nuorena, jotta se saisi pennut noin kaksivuotiaana. Näillä nartuilla on kokemukseni mukaan parhaat edellytykset luontaiseen synnytykseen ja mahdollisimman elinvoimaiseen elämän alun luontiin. Miss P. hoisi homman omatoimisesti sille suunnitellun uroksen kanssa, kun se oli tarkoitus alunperin astuttaa hieman myöhemmin. Mutta ei tämäkään nyt huono ajankohta ole, vaikka pentue tulee hieman nuorempana kuin on talossa tapana. Totuus on, että parempi pentue aikaisin kuin liian myöhään.  Mikä sitten on se oikea uros?

Päätin etsiä tytöilleni oman uroksen, jonka kanssa asua ja elää. Kasvattajana haluan tuntea urokset paljon paremmin ja syvällisemmin kuin kasvattajat yleensä. Vuosikymmenien aikana omien uroksien avulla olen kasvatuksessa mielestäni päässyt hieman varmempiin tuloksiin. Uroksen kanssa elämällä voin varmistua, että suuria salaisuuksia koirassa ei ole ja tunnen isät siten läpikotaisin. Uros valikoitui pohjoismaisten kontaktieni avulla. Törmäsin norjalaiseen lyhytkuonoisten rotujen guruun  Marit Sundeen (Bogerudmyra) ensimmäisen kerran jo 1980-luvulla. Pidin hänen sanomisistaan, suoruudestaan ja kunnioitan tällaista kokemusta sekä osaamista. Lisäksi ulkomailla bostoninterriereitä arvostellessani olen ihastunut Bogerudmyra koiriin ja kerran laitoin myös tämän todella tasokkaan kasvattajaryhmän näyttelyin kauneimmaksi suurehkossa kääpiökoirien erikoisnäyttelyssä.

Kerroin Maritille reilu vuosi sitten, että jos hänelle tulee erinomainen bostoni poika olisin enemmän kuin onnellinen, jos me sellaisen voisimme Suomeen lemmikiksi, näyttely- ja siitoskoiraksi saada. Marit ilmoitti loppukesästä, että nyt minulla olisi elämäni tilaisuus. Komea, rauhallinen, viisas, rohkea ja puolitoista vuotias todellinen American gentleman  olisi minulle tarjolla. Bogerudmyra´s Frodo ( Ch Renea´s Razz Ma Tazz x Ch Bala Ville Unique and Divine) on todella mielenkiintoisesta USA:lais perulaisesta ulkosiitosyhdistelmästä oleva upea päinen maskuliinen lyhyt uros.

Bogerudmyra´s Frodo ( Ch Renea´s Razz Ma Tazz x Ch Bala Ville Unique and Divine) on komea päinen ryhdikäs tiivis uros, jonka luonne on täyttä kultaa. 

Koira on käynyt Norjassa kolmessa näyttelyssä, joissa se jokaisessa on ollut ROP. Lisäksi koiran silmät sekä polvet oli Norjassa puhtaaksi todettu. Parasta oli, että sain kuulla sen tärkeimmän asian minulle. Frodolla on upea luonne. Se tulee toimeen muiden koirien kanssa, on sisäsiisti, rohkea ja rauhallinen viisas ajattelija. Frodo on aivan uskomaton koira älykkyydessään ja sielukkuudessaan. Rakastan tätä herraa yli kaiken ja se nukkuu yöt tyynylläni. Meillä on päät vieri vieressä ja parempaa unikaveria ei ihmisellä voisi olla.

Frodo on myös Suomessa polviltaan tutkittu 0/0, silmät tarkastettu ja sydän kuunneltu. Frodolla on upea purenta ja täydet hampaat. Frodokin liikkuu lenkeillä isojen koirieni mukana kilometrejäkin ilman ongelmia tai väsymystä. Se juoksee isotkin koirat kiinni ja pystyy uskomattomiin hyppyihin.

Kaikki bostonimme ovat todella urheilullisia, liikunnasta ja leikkimisestä nauttivia hyvin sosiaalisia koiria. Niille kilometrienkin lenkit sujuvat helposti. Bebe, Frodo ja Miss P. nauttimassa talven riemuista. Mikä ihaninta kaikki koirat tulevat keskenään toimeen niin uroksien kuin nartujenkin kanssa. 

Frodo astui Beben helposti ja kemiat kohtasivat hienosti. Koen, että koirien feremonien on kohdattava ja lisääntymisen pitää koirien kesken olla eläimellistä ja helppoa. Se on aina hyvän ja elinvoimaisen pentueen edellytys. Miss P. hoisikin asian sitten omatoimisesti, kun sen himot Frodoon kävivät liian suureksi. Nyt molemmat nartut ovat tuhdisti kantavia ja meillä odotetaankin sitten kahta mielenkiintoista bostoni pentuetta.

Molemmat pentueet ovat ulkosiitosyhdistelmiä. Luonteeltaan koirien pitäisi vahvistaa toinen toisiaan, kun en näiden koirien luonteessa muuttaisi hitustakaan, jos ei sitten Pimperoa voisi toivoa astetta rauhallisemmaksi. Siihen tyyni ja rauhallinen Frodo on varmasti uros paikallaan. Mittasuhteiltaan Frodo on tässä kohtaa hyvä valinta. Ulkomuodoltaan uskoisin koirien sopivan hyvin toisilleen. Kaikki kolme koiraa ovat kooltaan ihanteellisia. Pentueet ovat ensimmäiset bostoni pentueeni, vaikka kokemusta muuten kasvatuksesta on jo pian 40 vuotta. Tätä kokemusta, tieto-taitoa ja suhteita olen hyödyntänyt parhaani mukaan näissä yhdistelmissä, vaikka rotu on minulle uusi. Tästä se oppiminen bostoneissa kasvattajana alkaa ja pitää toivoa, että mahdollisimman perusteellinen pohjatyö toisi tulosta.

Urheilullisista ja sielukkaista bostoneista sekä tulevista mahdollisista pennuista voit kysellä lisää: jos omaat aikaisempaa koirakokemusta, koiralla on mahdollisuus liikkua ja touhuta paljon vapaasti, tarjoat paljon rakkautta sekä sinulla on kosolti maalaisjärkeä. Toivoa sopii, että jokunen pentu omaisi myös edellytyksiä koiranäyttelyihin ja näille tättähäärille sitten mahdollisesti löytyisi näyttelyistä kiinnostuneita koteja. Pentuja odotetaan syntyvän huhtikuun alussa.

Juha Kares 040 – 910 3774 tai juha@chicchoix.com

Tässä on boston tiimimme. Edessä tuleva isä Frodo ja taustalla tyttöset Miss P.  (lähempänä minua) ja sen vierellä Bebe. En malta odottaa, että tämä rakastettava joukkio saa rakastettavaa jälkikasvua. 

 

 

Facebook Comments