Miksi koiramaailmassa suvaitsevaisuus on niin vaikeaa?

Minua on alkanut enemmän ja enemmän ihmetyttämään koiramaailman suvaitsemattomuus. Harrastajien, kasvattajien ja eri ryhmien kannattaisi pyrkiä ymmärtämään toisiaan sekä tekemään yhteistyötä vastakkain asettelun ja arvostelun sijaan. Kaikille meillä on sama kiinnostuksen kohde ja se on onnellinen rotukoira tai sitten monirotuinen koira. Niillä voi harrastaa ihan vapaasti erilaisia asioita, joista koira ja omistaja pitävät. Mikään ei ole keneltäkään pois. Ei ole keneltäkään pois, että eri harrastamisessa olevat samankin rotuiset koirat voivat hieman poiketa toisistaan. Koiramaailmassa on tilaa kaikille ja kaikki voivat harrastaa vapaasti, kunhan koirat pidetään hyvin, ne ovat onnellisia ja harrastaminen on asiallista. 

Samankin rodun harrastajilla on erilaisia käsityksiä omasta rodusta.  Kasvattajien ja ulkomuototuomarienkin mielipiteet eroavat toisistaan. Rotumääritelmää, rodun historiaa ja nykytilaa tulkitaan erilaisilla tavoilla. Tämä on usein myös rodun parhaaksi. Se edesauttaa populaatioiden säilymistä riittävän monipuolisena. Keskinäinen keskustelu ja asialliset välit erilaista näkemystä kannattavien harrastajien välillä on sivistystä ja hyvää käytöstä.  Rotua pitää ja saa kasvattaa erilaiset kasvattajat, tarkoitus olisi vetää yhtä köyttä rodun parhaaksi, ei nahista keskenään. Joku painottaa enemmän ulkonäköä ja toinen käyttöominaisuuksia, ei sen hyväksyminen niin vaikeaa pitäisi olla.

Itse olin nuorena varsin suvaitsematon ja jyrkkä. Vanhempien ja kypsempien harrastajien tulisi osata suhtautua nuorempiin sekä hyvin tietäviin harrastajiin aikuismaisesti. Nuoremmalle harrastajalle kannattaa antaa aikaa oppia ja kypsyä harrastuksessa. Intohimoiset harrastajat ja kasvattajat ovat rodulle avuksi. Aikanaan monesta kuorioutuu rodun arvoikkaita ystäviä. Välillä pitää osata suhteutaa asioita mittasuhteisiinsa ja keskusteluyhteyden säilyminen on arvokas asia. Vain asialliset välit eri sukupolvien välillä säilyttämällä tieto-taito voi siirtyä eteenpäin. Nuoria ja vanhoja harrastajia ei kannata liiaksi asettaa vastakkain.

On surullista, että koiramaailmassa on niin usein vallalla tarve pyrkiä epäilemään ja ajattelemaan asioita pahimpien epäkohtien kautta. Tämän seurauksena tehdään lisää tiukkoja sääntöjä ja rajoja sen sijaan että luotettaisiin suureen osaan asiallisia, osaavia ja koiriaan rakastavia ihmisiä. Epäkohdat ja ongelmat nostetaan usein kärjistetysti esille, kun kaikkien etu olisi varmasti puhua enemmän onnistumisista ja positiivisista asioista.  Kannustaminen ja positiivinen palaute olisi rakentavampaa kuin arvostelu. Toinen tärkeä asia koiramaailmassa olisi keskittyminen omaan tekemiseen ja omiin koiriin muiden arvostelun sijaan.

Paras tae suvaitsevaisuudelle ja kypsälle yhteistyölle on harrastajan itsetunto.  Tietäessään ja osatessaan rotunsa ei erilaiset mielipiteet ole uhka, vaan mielumminkin haaste. Rotujärjestötoiminta pitäisi olla läpileikkaus koko rodusta. Tavoitteena on rodun paras. Koiraharrastus on intohimoista puuhaa, mutta riittävä huumori auttaa. Asioita ei aina pidä ottaa niin vakavasti. Kyse on koirista ei elämästä tai kuolemasta, vaikka tämä meille kaikille rakas harrastus onkin. Annetaan siis kaikkien kukkia ja kunnioitetaan toinen toisiamme. Minusta tuntuu, että tähän suuntaan täällä Suomessa olisimme tällä hetkellä onneksi vähän menemässäkin. Iloista ja suvaitsevaa harrastamista kaikille.

Tilaa ja mahdollisuuksia harrastaa erilaisten koirien kanssa erilaisia asioita riittää kaikille. Harrastajien keskinäinen suvaitsevaisuus on arvokas asia ja sen soisi vain lisääntyvän harrastuksen jatkuvasti monipuolistuessa. 

Kaikill

Facebook Comments