Kotimme sielukas kuningatar Bertta on poissa

Koiran omistamisen raskain asia on, että ihmiselämän ja koiran elämän välillä on se kauhea ero. Me koiria rakastavat ihmiset ja varsinkin kasvattajat joudumme hyvästelemään elämämme aikana useampia rakkaita koiria. Se luopuminen sattuu. Voi vain toivoa, että ehkä joskus vielä tapaamme. Nyt olemme taas sen suurimman surun äärellä, kun kotimme sielukkain persoona eli rakas berninpaimenkoira Bertta on poissa. Tämä uskomaton koira oli aina niin täynnä rakkautta ja huolenpitoa. Bertan silmissä loisti uskomaton lämmin ja sielukas pilke, jota jään kaipaamaan suunattomasti. Tämä rakas ystävä luki minua vuosien varrella kuin avointa kirjaa. Se osasi tarpeen tullen lohduttaa minua aina vähäeleisesti. Me olimme toistemme ihon alla ja en voi uskoa kaikkia niitä ihania hetkiä, jotka me yhdessä rauhallisen ystäväni kanssa jaoimme. Rakastava ja vakaa Bertta oli yksi rakkaimmista ystävistä ikinä. Bertta oli meidän perheen suuri ja sielukas kuningatar. Nyt jäljellä on rintaa puristava ikävä ja muistot….

On käsittämätöntä, miten jotkut koirat voivat olla niin ainutlaatuisen karismaattisia. Bertta oli pennusta asti hyvin erikoinen ja syvällinen koira. Sen ollessa vasta pentu sen silmissä sekä olemuksessa oli jo silloin jotakin hyvin poikkeuksellista arvokkuutta. Tämä ihana arvokkuus ja tyyneys vain lisääntyi iän mukana. Bertan ei koskaan tarvinnut tapella tai murista, sen karismaattinen olemus sekä katse sai muut lauman jäsenet alistumaan. Tällä koiralla oli yksi vaikuttavimpia katseita, mihin olen koskaan törmännyt.  Bertta tappeli elämänsä aikana yhden ainoan kerran. Se tappelu tapahtui Bertan vanhoilla päivillä kotimme toisen kuningattaren skotlanninhirvikoira Lauran kanssa. Höpsö pentu kantoi luun kahden arvokkaan laumamme alfan väliin terassille. Siitä syntyi Bertan ainutkertainen tappelu koko elämänsä aikana. Bertta voitti tuon taistelun ja Laura parkaan ommeltiin yli 30 tikkiä sen kaaduttua lasilyhtyyn. Bertta oli nolo. Laura oli verillä ja molemmat kuningattaret häpesivät tilannetta. Meidän pääsiäissuunnitelmat 2017 menivät uusiksi ja jäimme kotiin. Tuon taistelun jälkeen nämä arvokkaat kuningattaret olivat taas parhaita ystäviä, eikä mitään toraa ollut enää koskaan.

Bertalle imestyivät ensimmäiset kasvaimet jo reilu vuosi sitten. Vanhalla koiralle viisainta on usein antaa syövän vain olla. Ne etenevät hitaasti. Bertta oli iloinen ja reipas. Aavistelin välillä, että viime kesä olisi Bertan viimeinen. Sen silmät loistivat onneksi koko kesän mökillä elämää ja rakkautta. Se suojeli apso pentuja ja vahti rantaamme tuttuun tapaansa. Kukaan ei meillä pääse veteen ilman rakastavan Bertan suojelevaa katsetta. Tämä koira oli niin täynnä suojaa ja rakkautta. Juuri tämä tekee hienosta berninpaimenkoirasta niin uskomattoman koiran rotujen joukossa. Juuri tämän vuoksi Bertta omistaa niin ison palan sydämestäni. Koulussa ja kotona Berttaa hyväillessä kaikki saattoivat tuntea turvaa ja lämpöä. Se oli Bertan syvin olemus: rakkaus ja huolenpito.

Bertta oli uskollinen koira vailla vertaa, jonka kanssa koimme elämässä niin monia kauniita hetkiä.

Kesä meni ihanasti ja Bertta sai vielä yhden upean kesän mökillä rakkaittensa ympäröimänä. Syksy alkoi mukavasti, mutta syksyn edetessä kasvaimet kasvoivat ja lisääntyivät. Bertta juoksi metsässä muiden mukana, mutta jäi entistä useammin sivuun seuraamaan lauman edesottamuksia. Loppusyksystä tuli ensimmäisiä kertoja, kun Bertta ei lähtenytkään takapihan metsään. Se jäi takapihan portille odottamaan meitä. Sydämeni täyttyi tuskasta, koska tiesin yleiskunnon heikentyneen. Siinä Bertta odotti meitä portilla maaten, kun palasimme metsälenkiltä. Häntä heilui iloisesti ja Bertta tarkisti koko lauman olevan koossa. Bertta oli aina niin iloinen minut ja muun lauman nähdessään. Kaikkien sujahtaessa portista sisään, astui Bertta tuttuun tapaan viimeisenä kotipihalle. Se oli meidän ikioma suojelusenkeli, tällaisia koiria ei usein synny.

Talven tullen silmissä säilyi ilo ja elo. Talven pimetessä syöpä kuitenkin eteni ja alkoi lievä laihtuminen. Välillä Bertta jaksoi lenkkejä ja vointi oli oikein hyvä. Me aloimme tehdä surutyötä, sen vain tietää, että jokin vääjäämätön lähestyy. Halusin kieltää väistämättömän. Bertta oli koira, jonka olisin halunnut pitää rinnallani koko elämäni. Bertan mukana kodista poistuisi osa kodin sielua. Tämä ihana matriarkka ja itsetietoisen arvokas koira on niin iso osa meidän elämää viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuosi vaihtui ja tähän ikään mennessä sen on oppinut, elämä on…..

Lopulta kevään edetessä tapahtui se päivä, jota olin pelännyt jo yli vuoden. Askel hidastui, ylösnouseminen oli vaikeaa ja se ihana katse alkoi kääntyä sisään. Ensimmäistä kertaa näin, että kipu näkyi noissa arvokkaissa silmissä ja olemuksessa. Halusimme uskoa, että kyseessä on kuitenkin vain välivaihe….. Ei se ollut välivaihe. Ehkä vielä tämän kesän Bertta jaksaisi, mutta ei Bertta jaksanut. Luulen, että auringossa istuessamme Bertan pää sylissä ja silmieni kostuessa tämä viisas koira tiesi, mistä on kysymys. Kysymys oli kuoleman lähestymisestä. Se on aina ihan yhtä vaikeaa ja en voi ymmärtää, ettei tähän ikinä totu. Sitten se olikin menoa suorilta jaloilta, yleiskunto romahti päivissä ja oli sen viimeisen matkan aika. Senkin sinä teit arvokkaasti. Hyvää matkaa rakkain ystävä. Sinun silmiäsi, lämpöä ja karismaasi en unohda koskaan. Ikävä on niin valtava ja toivon, että jospa sittenkin vielä joskus tapaamme. Hyvää matkaa rakas Bertta ja minun ikäväni on niin suunnaton…..

Hyvää matkaa rakas Bertta. En ikinä unohda tätä sielukkuutta ja näitä silmiä. On täysin uskomatonta, miten hienoja ystäviä koirat voivat olla. Siitä osoituksena oli meidän uskomaton rakkauspankki Bertta. 

Facebook Comments