Iän tulisi olla yksi keskeisin koiran kasvatuksen ja jalostuksen apuväline. Korkea ikä kertoo kasvatuksessa sen kaikkein oleellisimman. Kasvattajalle koiran tai oman kasvatin aikainen kuoleman tulee olla hälytysmerkki olipa varhaisen kuoleman syy mikä tahansa. Koskaan ei pidä unohtaa, että varhainen koiran menehtyminen on kasvattajalle itsetutkiskelun paikka syystä riippumatta. Syyt voi enemmän tai vähemmän lokeroida kasvattajana johonkin näistä ikävistä lokeroista: huolimaton koiranpito, epäonnistuneet luonteet, kasvatti myyty väärään tai huolimattomalle omistajalle, sairaudet ja muita en juuri keksi. Jokainen vaihtoehto on huono, siksi liian aikainen koiran kuolema on otettava vakavasti. Minullakin on sattunut joskus vahinko ja olen menettänyt nuoren koiran. Silloin on pakko vain pyrkiä oppimaan vahingosta ja parantaa oman koiranpidon turvallisuutta. Jos aikainen kuolema johtuu sairauksista tai luonteesta, on tehtävä pikaisia korjausliikkeitä kasvatuksessa. Näiden toimenpiteiden tulisi olla usein rajuja. Koiran ei kuulu kuolla nuorena. Ikää voi taitava kasvattaja hyödyntää kasvatuksessa monella tavalla.

Seuraa koirien ikää aina tarkasti

Aivan ensimäisenä kasvattajan tulee seurata kasvattiensa keski-ikää huolella. Pienikokoisten rotujen tulisi elää helposti ainakin se 12 vuotta ja rodun kuin rodun tulisi elää mielestäni ainakin 10 vuotta. Jokainen tätä varhaisempi kuolema on turhan aikainen ja mitä aikaisempi kuolema sen vakavammasta asiasta on kyse. Koiran kuolema sattuu aina ja lujaa. Se on omistajille raskasta ja hyvin nuoren koiran kuolema voi olla omistajille jopa traumaattista.

Muista aina seurata tarkasti jalostukseen käyttämiesi koirien keski-ikää. Usein saat tietää koiran lopullisen iän vasta vuosien jälkeen jalostuskäytöstä, mutta koiran vanhempien tiedot, suvun sekä sisaruksien seuranta on tärkeää. On typerää käyttää koiraa jalostukseen, jos sen vanhemmat (tai niiden sisarukset) tai koiran omia sisaruksia on kuollut nuorena. Muista aina pysyä kaukana nuorena kuolevista suvuista ja koirista. Vielä ikävämpiä ovat runsaat pentukuolemat, nekään eivät ole sattumaa. Pennutkaan eivät kuole ilman syytä varsinkaan nykyoloissa. Mikäli kuolemia on useampi, on aika tehdä jotakin. Kunpa kasvattajat oivaltaisivat ikien olevan tärkeämpää kuin lonkkaindeksit.

Nuoria kuolemia voidaan peitellä

Minun on ikävä kyllä todettava, että koiramaailmassa on liikaa epärehellisyyttä. On turha aina uskoa tarinoita. Kuolema ja koiran katoaminen nuorena on minulle aina hälytyskellojen soiton paikka. Kasvattajat ovat minulle valehdelleet liian usein mystisiä tarinoita myrkytyksistä, auton alle jäämisistä ja sitten vuosia myöhemmin olen saanutkin tietää, että kysymys oli jostakin aivan muusta. Uskokaa pois, moni kasvattaja on valmis valehtelemaan välttyäkseen maineen tahi rahan menetykseltä tai muiden ihmisten rajulta arvostelulta. Moni sydänvika olisi koirissa luultavasti vältetty, kun kasvattajat ja omistajat olisivat olleet rehellisiä silloin alusta asti, kun ensimmäiset sydänviat rodussa ilmenivät. Sukupolvien jälkeen tilanne kyllä huomataan muilla tavoin, mutta hinta on kova.

Nuorena kuolemiseen on aina olemassa jokin syy

Käytin aikanaan löwcheneissä kuuluisaa Englannin tuontia ja sain pari sydänvikaista kasvattia, niiden ongelmat tulivat esiin vasta parin kolmen vuoden iässä. Kukaan Englannissa ja rodussa ei tietysti koskaan ollut koskaan tavannut ainuttakaan sydänvikaista löwcheniä. Olin kyllä kuullut parin nuoren koiran katoamisesta ja jonkun koiran äkillisestä kuolemasta. Käytin tuota urosta kaksi kertaa ja toisen pentueen karsin siitoksesta kokonaan. Toisesta pentueesta olin ehtinyt jo käyttää yhtä jalostukseen ongelman laajuuden tajutessani ja tuossakin pentueessa syntyi sydänvikainen koira. Luovuin kaikista näistä koirista jalostuksessa ja toistaiseksi tilanne on pysynyt hyvänä, koska karsinta tehtiin melkein heti. Monessa rodussa näin ei ole tehty ja pian ongelma on levinnyt kulovalkean tavoin. Näille ongelmille on annettu jopa nimiä ja joissakin roduissa äkilliset kuolemat katsottiin kuuluvan rotuun. Muista aina, minkään rodun koirien ei kuulu kuolla äkillisesti suorilta jaloilta tai nuorina. Kuolemiin on aina olemassa jokin oikea syy.

Todellisuus on tarua ihmeellisempää

Kasvatin aikoinaan bracco italianoja ja Italiassa tapasin aika ajoin orpoja pentuja. Narttujen kerrottiin kuolevan raskaaseen imetykseen ja minä tyhmä uskoin. Koirat olivat alkeellisissa oloissa ja ajattelin sen olevan mahdollista. Pian omiin käsiini kuoli imettävä narttu, joka oli loistavassa hoidossa sekä kunnossa. Nartulta pettivät munuaiset. Samalla avasin silmäni. Muistin orpoja italialaisia pentueita ja tajusin monien laihojen braccojen olemassaolon, joiden aineenvaihdunta ei ole ehkä aivan kunnossa. Kantoaika ja imetys ovat vain lopullinen isku joidenkin narttujen munuaisille ja peli on menetetty. Muutaman vuoden kuluttua pari kasvatti urostani kuoli munuaisten pettämiseen. Jälleen silloin minä olin ainoa kasvattaja, jolla koskaan oli tätä ongelmaa. Puhuttiin jopa Chic Choix linjan ongelmasta, tämä vaikka yhdistelin jalostuksessa ensimmäisessä sukupolvessa tuontikoiria. Tämä on muuten ensimmäinen kerta koiramaailmassa,  kun on luotu linja yhdessä sukupolvessa. Tämä kertoo koko asennemaailman vääristymisestä, kun kyse on sairaudesta oli kyseessä linjani, eli omista koirista erillinen asia. Jos kyse olisi ollut kilpakentillä menestymisestä linjasta tuskin olisi ollut kyse.

Kasvattajat voivat valehdella pentuekokoja ja on surullista saada tietää, että pentuja onkin ollut todellisuudessa paljon enemmän, mutta niitä onkin kuollut pentue pentueelta useampia. Kasvattajat voivat itsekin uskoa, että pentujen ja nuorien koirien menehtyminen on täysin normaalia ja sanaa “huono tuuri” käytetään usein väärin. Olen tavannut kasvattajia, jotka ovat peitelleet maksasunttia koirissaan sukupolvien ajan ja lopulta uskoneet pentujen kuoleman olevan ihan normaalia. Pennuista kerrotaan sitten vasta vanhempana, kun on tiedetty kuka jää henkiin. Kasvatin upeita sealyhaminterriereitä ja minulle kerrottiin, että linjan pennuista osa menehtyy. Se kuuluu ikään kuin asiaan. No niin kuului, koska koirilla oli niin pahat maksasuntit. Tämän opittuani. Niihin pentueisiin loppui oma sealyhaminterriereiden kasvatukseni ja tuo linja alkaa olla jo muutenkin kadonnut. Muistakaa ylipäätään olipa syy mikä tahansa,  yhden tai kahden pennun pentueilla ei rotua rakenneta. Siinä on jalostuksen tärkeimmän menetelmän eli valinnan mahdollisuudet olemattomat je hedelmälliasyya heikko.

Varhainen kuolema on aina syytä huomioida

Tavallaan minä ymmärränkin nuoren koiran kuoleman salaavia kasvattajia, vaikka totuus pitäisikin aina kertoa. Jos et kerro asiaa julkisesti, niin kerro asiat nyt ainakin muille kasvattajille. Minäkin sain rajuja syytteitä koirien huonosta hoidosta braccojen kuoltua. Ne tulivat ihmisiltä, jotka eivät koskaan olleet meillä käyneetkään. Hyökkäys voi olla paras puolustus myös koirissa. Valitettavasti nettikiusaajat ja arvostelijat saavat katsoa peiliin, jotta rodun rakentaminen, avoimuus ja kohtelias peruskäytös säilyisi aina. Muistakaa älkää arvostelko vaan ymmärtäkää. Sosiaalinen media ei ole tehnyt asioita ainakaan helpommaksi tai sivistyneemmäksi. Nyt ääneen pääsevät nekin, jotka uskaltavat piilossa purkaa pahaa oloaan lähes kasvottomana.. Kukaan ei kasvattanut sairasta koiraa tarkoituksella. Sallivuus ja hyvä käytös on tarpeen, jotta kasvattaja uskaltavat kertoa aina totuuden. Jos sitten samalle kasvattajalle tulee kuoleman tapauksia liian usein, menkää antamaan kasvatukseen parannusehdotuksia tai antakaa vinkkejä miten aloittaa postimerkkien kerääminen. Kenenkään ei pidä kasvattaa sairaita ja liian nuorena kuolevia koiria vuosia sukupolvien ajan. Surullisinta on, kun koko rotu on tässä suossa.

Olen todennut parille kasvattajalle vuosien varrella nuorien kasvattien kuoleman syitä kuunnellessani, että minulle on enää turha selittää. Rotu on auttamattoman degeneroitunut. Jos ei muuta olen tekemisissä huolimattoman kasvattajan kanssa, joka myy koiriaan huolimattomille omistajille, jossa koiria kuolee liian aikaisin. On roturisteytyksien aika. Se on vain niin, että ei savua ilman tulta. Useamman koiran kuolema tai katoaminen nuorena on on yleensä ollut varsinainen “saunanpesä.” Olen valitettavasti kohdannut rotuja ja linjoja, joissa lähes kollektiivisesti on suljettu silmät letaaleilta sairauksilta ja immunologiselta toivottumuudelta. Ihimset elävät valheessa. Se on harrastuksemme ehkä surullisimpia asiota. Koiria kuolee tuskaisestikin, mutta kukaan ei oikein tee mitään tai ainakaan riittävästi. Silloin voi olla paras laittaa pillit pusiin. Monelle rodulle olisi ollut roturisteytyksien aika jo ajat sitten. Kaikkia rotuja ei edes tarvita,  rotuja on liikaa.

Tee tarvittaessa kasvatuksessa kunnon korjausliikkeitä

Omana käytäntöni kasvatuksessa on, että nuoren koiran kuolema on minulle aina sukutauluissa ja koirissa suuri varomisen paikka. Mikäli kyseessä on oma kasvatti, selvitä tarkasti kaikki kuolemien syyt. Tämä koskee myös pentuja. Syyn tai syyt selvitettyäsi tee korjausliikkeitä. Ne voivat olla kivuliaita ja kalliita. Olen joutunut luopumaan vuosikymmenien aikana monesta tuonnista, omista kasvateista pentueineen ja sekä sisaruksineen, sukupolvesta ja kokonaisesta rodun kasvatuksesta kuolemien syyn analysoinnin seurauksena. Muista, on olemassa myös niin degeneroituneita rotuja ja linjoja, ettei niitä enää tarvita. Omaa jaksamista sekä mielenterveyttä ja kasvatinomistajien tai koirien elämänlaatua ei kannata tietoisesti pahentaa. Se ei ole perusteltua missään oloissa. Suuntaa innostus ja voimavarat johonkin, jossa on toivoa ja mieltä.

Hyödynnä ikää kasvatuksessa

Kasvattajana kannattaa suosia vanhempia siitosuroksia. Ainakin nuoria kasvattajia, joille rotu ja linjat eivät ole vielä niin tuttuja, kehoittaisin etsimään iäkkäitä uroksia. Käytä mieluiten ison pentueen uroksia, jossa kaikki pentuesisarukset ovat vielä hengissä ja mahdollisimman terveitä. Usein rehellisen kasvattajan koiria pelätään enemmän, koska he rehdisti puhuvat myös pikku asiat. Muista keskittyä olennaiseen, vanhan koiran sisaruksen pienet hammasongelmat tai yksittäiset käytös ongelmat voivat olla paljon pienempi paha kuin toisen kasvattajan koira, jonka sisaruksista sinulle ei kerrota mitään. Itse suosin vanhanakin kasvattajana mahdollisuuksien mukaan kypsään ikään ehtineitä uroksia, jos mahdollista. Tämä varsinkin silloin kun olen tekemisissä itselleni vieraampien sukujen kanssa.

Kasvattajien kannatta käyttää ikää avuksi myös muuten. Kysele ja opi vanhoilta kasvattajilta sekä harrastajilta kaikkea heidän tietämäänsä. Voit oppia heiltä suunntattomasti ja voit oppia aiemmin tehdyistä vierheistä.

Keski-ikä kasvatuksessa on syy ja seuraus suhteiden tulosta

Koirankasvatuksesta yritetään tehdä koko ajan vaikeampaa ja vaikeampaa. Koirankasvatus ja jalostus on ennen kaikkea syy ja seuraus suhteita. Ikä on mielestäni yksi tärkein syy ja seuraus suhteiden indikaattori. Onnistuneessa kasvatuksessa koirat elävät pitkään ja omistajat ovat koiristaan onnellisia, koska koirien elämä on ollut yleensä helppoa ja tervettä. Turha minulle on tulla erillisistä ja yksittäisistä terveystuloksita ja indekseistä kertomaan. Tärkeää tietoa nekin voivat antaa, mutta kerro minulle  18 vuoden jälkeen pentueen keski-iät, ansiot ja keskikoot. Silloin ollaan usein syvemmällä kasvatuksen ytimessä. Haluavatko niiden vanhoina kuolleiden koirien omistajat ehdottomasti uuden koiran sinulta, jos näin on voit olla tyytyväinen.

Kerro vuosikymmenten jälkeen sitten miten kasvatuksessa keski-ikä on kehittynyt ja miten olet onistunut säilyttämään koirissani hedelmällisyyden ensimmäisen viiden sukupolven jälkeen. Ennen tätä pyri kuuntelemaan sekä kyselemään todella paljon. Ostan sinulle pullakahvit, jos keski-ikä on edelleen kunnollinen ja pentuekoko on hyvä. Sinä olet oppinut silloin jotakin oleellista ja ymmärrät kasvatuksessa syy seuraus suhteista ainakin jotain. Silloin kannattaa kertoa mielipiteitään jo hieman, vaikka kyselemällä ja kuuntelemalla oppii aina paljon enemmän kuin itse puhumalla. Yritän itsekin oppia tätä viisasta lausahdusta koko ajan hitaasti mutta varmasti asiassa kehittyen.

Mikäli sitten olet itse kasvattanut jossakin rodussa ne 10 ja yli sukupolvea, koirien eläessä edelleen pitkään ja hedelmällisyyden ollessa hyvä, alat olla jo rodussa sekä kasvatuksessa todella syvällä. Siihen vierähtää noin 30 – 40 vuotta ja silloin todellakin tiedät, mitä kaikkea koirien korkean iän sekä sen todellisen elinvoiman vaaliminen kasvatuksessa vaatii. Oppimista ja yllätyksiä riittää silti edelleen. Ihmisistä opit valtavasti. Olet nähnyt vouhottajien tulemisen ja menemisen. Trendejä ja nenäkkäitä pikku tyttöjä sekä poikia riittää. Toivon mukaan joistakin heistä kasvaa pitkäjänteisiä ja osaavia kasvattajia, jotka ymmärtävät oleellisimpia asioita jalostuksessa. Silloin rodut voivat säilyä ja harrastuksella on tulevaisuus.

Koirien pitkäikäisyys on tärkeä asia kasvatuksessa ja ei ole selvempää sekä raaempaa indikaattoria jalostuksen sunnasta, kun seurata sukupolvien keski-iän sekä hedelmällisyyden kehitystä. Tässä kolmea eri sukupolvea lhasa apsoja, jotka toivon mukaan kaikki elävät terveenä suunnilleen sen 15-vuotta ja parhaat niistä jatkavat sukua mahdollisimman viisaasti.

Facebook Comments