Koirankasvattajana ja koiraharrastuksessa kehittyminen ei ole automaattista

Koirankasvatuksessa ja koiraharrastamisessa yleensä harrastetut vuodet ovat yleensä eduksi kokemuksen, tiedon sekä taidon kehittymisen kannalta. Kuitenkaan läheskään aina kehitys ei etenä tämän “säännön” mukaan. On olemassa suuri joukko ihmisiä, jotka eivät kehity tai ole valmiit arvioimaan menetelmiään uudelleen vuosien varrella. Huomio keskittyy enemmänkin muiden arvosteluun, kun oman työn kehittämiseen. Tämä ryhmä on joukkio kasvattajia ja harrastajia, jotka kulkevat laput silmillä omassa kasvatuksessaan tai harrastamisessaan.  Koiramaailman erikoisuus, kun sattuu vielä olemaan kirpeä kateus menestyjiin.  Jos et taas mitään hienoja tuloksia saavuta, saat harrastaakin yleensä täysin rauhassa.

Vuosien kuluessa tällä asenteella ei opi riittävästi uutta ja kehittyminen voi jäädä tapahtumatta. Toinen suuri ongelma kehittymättömyyteen voi olla ylitunteellisuus. Monet ottavat kasvatuksensa ja koiransa niin henkilökohtaisesti, että asioista ei voi puhua kehittyvinä asioina asioiden joukossa, vaan tunteet sumentavat mahdollisuudet kehittyä. Kritiikki ja rakentava keskustelu jää tapahtumatta, koska koirat ovat “oman ihon alla.” Harrastamisessa kehittymisen ensimmäisiä tärkeitä askeleita onkin, että oppii puhumaan koirista ja kasvatuksestaan asialinjalla. Tunteiden hallitsemiseen kannattaa keskittyä.

Erittäin suuri ongelma koiraharrastuksessa on myös lokeroituminen. Ihmiset bloggiutuvat omiin harrasteryhmiinsä ja rotu kokonaisuutena voi unohtua. Toisaalta omassa tekemisessä taas valitaan puolia helposti niin voimakkaasti, että toiminta tapahtuu pienessä ryhmässä avoimen yhteistoiminnan sijaan. Avarakatseisuus ja kaikilla aisteilla avoimena kulkeminen on kehittymisen tärkeä edellytys. Älä tee vastakkainasettelua tai lokeroi muita kasvattajia. Hyvällä itsetunnolla varustettu harrastaja pitää mielen ja kontaktit avoinna kaikkiin suuntiin. Kuutele ja katsele, opi parhailta ja hyödynnä paras muiden osaaminen.

Ujous ja arkuus voi myös olla este kehittymiselle. Syynä voi olla myös laiskuus. Hakeudu elävän opin äärelle, äläkä ujostele.Koiramaailmassa tärkein oppiminen tapahtuu edelleen mentorointina elävässä vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin ja koiriin. Sosiaalinen media ja Internet ei korvaa tätä tärkeää oppimisen muotoa. Ei kannata pelätä vanhempia ansioituneita kasvattajia ja harrastajia, useat heistä ovat valmiit jakamaan tietoaan muille. Muista myös kouluttautua. Oppia on paljon tarjolla, kun sitä viitsii etsiä. Ole aktiivinen harrastaja rodussasi ja on todennäköistä, että kehityt. Ole myös vuorovaikutteinen ja osallistu rotusi yhteiseen toimintaan sekä rotujärjestötyöhön.

Älä erehdy luulemaan omaa rotuasi, joksikin täysin poikkeavaksi ja ainutlaatuiseksi roduksi rotujen joukossa. Koirissa monet lainalaisuudet, genetiikka, fyysiset ominaisuudet ja luonnekin pohjautuu aivan samalle perustalle kuin muissakin roduissa. Pidä mieli avoinna ja ota paras oppi, mitä on saatavilla myös muista roduista ja koirista yleisesti. Koiraharrastuksessa moni jää kehityksessä lapsen kenkiin, kun koko harrastaminen perustuu vain yhden rodun sisällä tapahtuvaan toimintaan.

Viimeinen tärkeä este kehitykselle on pelkuruus. Ei uskalleta kokeilla, olla omatoimisia ja tehdä rohkeita omia ratkaisuja. Pelätään liiaksi muiden arvostelua ja ollaan liian vaativia omaan tekemiseen. Hyvä kasvattaja ja harrastaja saa myös epäonnistua. Se on kaiken oivaltamisen ja perusteellisen oppimisen perusta. Salli itsellesi erehtyminen ja opi virheistä. Muuten päädytään helposti kopioimaan muiden tekemää ja jo valmista “pullamössöä”. Tästä ovat esimerkkinä monien rotujen toistensa kaltaiset kopio sukutaulut. Se ei ole koskaan rodulle pitkällä tähtäimellä eduksi. Uskalla olla rohkea ja opi virheistä. Hyödynnä omat onnistumiset, uskalla olla luova ja kulje omia polkujasi tekemisissäsi.

Muista haastaa itseäsi harrastamisessa ja kasvatuksessa. Ole rohkea, omatoiminen ja kulje silmät auki kaikkiin suuntiin. Älä lokeroidu ja kulje omia polkujasi oppia sekä tieto-taitoa kartuttaen. Silloin et polje paikallasi, vaan tekemisesi koirissa kehittyy. Kuvassa SuKoKa:n Turun Kasvattaja-akatemian suorittaneita kasvattajia valmistujaisjuhlassa Turun linnassa. 

 

 

Facebook Comments