Koiran pennun perusoikeudet

Jokaisen koiran kasvattajan kannattaisi pohtia kasvatuksen aivan oleellisimpia perusasiota. Matkan varrella voi helposti unohtua se oleellisin: Uuden elämän kunnioitus ja perusteet maailmaan saatetun koiran elämälle. Pidä siis aina mielessä pennun perusoikeudet. Sen tulisi aina olla kaiken kasvatuksen lähtökohta.

  1. Jokaisen pennun tulisi syntyä mahdollisimman helposti ja luonnollisesti
  2. Kaikilla pennuilla tulee olla oikeus merkitykselliseen elämään, jossa pentu saa osakseen huolenpitoa sekä rakkautta. Jokaisella pennulla on joku ihminen, joka on kykenevä rakastamaan.
  3. Pennun perusoikeus on saada olla koira ja elävä eläin, joka saa pennusta asti toteuttaa lajityypillisiä viettejään ja perustarpeitaan leikkimisestä pentulaatikosta aina aikuisen koiran vapaaseen ulkoiluun inspiroivassa miljöössä.
  4. Pentu ja koira saa tavata muita koiria ja nauttia myös lajitoverien seurasta.
  5. Jokainen pentu tarvitsee turvallisen ja luotettavan kasvuympäristön, jossa se saa riittävän turvallisissa oloissa kasvaa aikuisuuteen ilman jatkuvaa pelkoa tai epävarmuutta.
  6. Jokainen pentu tarvitsee kontaktin ihmiseen ja riittävän sosiaalistamisen sekä opettamisen perushoidon toimenpiteisiin.
  7. Jokaiselle maailmaan saatetulle pennulle tulee lähtökohtaisesti löytyä pentua haluava koti jolla on perustiedot ja -valmiudet pennun kasvatukseen sekä asialliseen koiran pitoon.
  8. Kaikkien pentujen tulisi pystyä lähtökohtaisesti syntymään kykeneväksi normaaliin ja mahdollisimman helppoon elämään, jossa odotettavissa on ainakin kymmenen vuoden elämä ja mielellään ylikin, ilman lääkintää tai aputoimia elämästä selviämiseen.
  9. Jokaisen syntyvän pennun syntymään on valmistauduttu ja pentuja odotetaan.
  10. Muista aina pitää mielessä:  Entäpä jos sinä itse olisit kodissasi syntyvä pentu? “Kohtele pentuja ja pentua niin kuin toivot itseäsi kohdeltavan.” Kunnioita siis pentua ja uutta elämää.

Pennun perusoikeudet tulisi kiteytettynä olla mahdollisuus merkitykselliseen, helppoon ja vaivattomaan täysipainoiseen pitkään elämään rakastettuna eläimenä huolehtivien ihmisten hoidossa. 

Facebook Comments