Koiran kasvattajan tuskaa. Kuolemaan ei vain koskaan totu.

On yö ja en saa unta. Minä suren ja sydämeen sattuu lujasti. Juuri nyt minä sanoisin. Älkää ryhtykö kasvattajaksi. Olen kasvattanut koiria yli 30 vuotta, mutta turha tässä on teeskennellä. En saa unta, itken ja tunnen suurta epäonnistumisen tunnetta. Koirien kasvattaminen pakottaa sinut polvilleen niin julmalla tavalla aika ajoin. Juuri nyt on se hetki, kun tunnen itseni niin tyhmäksi ja rinnassa puristaa lujasti. En voi ymmärtää, että yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen olen yhä saman tuskan äärellä. Olen kasvattanut pennun ja tämä ihmeellinen rääpäle vei palan sydäntäni. Olin niin toiveikas ja suljin silmäni. Pienoinen Paula hurmasi minut, uskoin ja toivoin parasta. Löysin pirteälle Paulalle kodin. Epävarmuus kaivoi  kuitenkin sydäntäni ja vaistosin ehkä  jonkin olevan pielessä. Halusin varmistaa Paulan tilanteen ja eläinlääkärin lausunto oli lohduton. Ihanalla pennulla oli vesipää ja tämä pirteä pienokainen jouduttiin lopettamaan tänään. Kaksi kuukautta olen ihastellut ja rakastanut suloista kasvattiani. Tein sen eteen ylimääräistä vaivaa ja nyt ymmärrän, että olisi pitänyt toimia toisin. 

Kaikki meni kuten oppikirjassa. Oli ihana toukokuu ja upea kasvattini synnytti viisi potraa pentua. Amanda ja Jani olivat kylässä, kun suloinen Mariel synnytti pentunsa täydellisesti. Olin intona ja rakastin pentuja alusta asti. Olin odottanut tätä pentuetta niin pitkään. Sain astuttaa upean kasvattini omalla kasvatti uroksellani, joka ei juurikaan ollut sukua emälle. Niin syntyi helposti yksi uros ja neljä narttua. Kaikki pennut olivat tasakokoisia, reippaita ja elinvoimaisia.  Ensimmäiset viikot menivät kuten vain kukaan kasvattaja voi toivoa. Ihana emä Mariel hoisi pentunsa täydellisesti ja suloiset murmelit kasvoivat aivan kuten pitääkin.

Toukokuussa opettajilla on pahin kiire ja olin pentujen suhteen huoleton.  Pennut kasvoivat hyvin. Yksi pennuista oli kuitenkin hieman onneton ja annoin tälle pennulle ylimääräistä huomiota. Ihana Paula Pallopää kasvoi silti muiden mukana ja sen pää oli hieman muita pyöreämpi. Mietin onko tämä normaalia vai ei. Paula oli niin suloinen ja elämää täynnä oleva pienokainen, että uskoin kaiken olevan kunnossa.

“Raskas on rakas” on ihana ja niin totuuden mukainen vanha suomalainen sananlasku. Sitä kieltää totuuden itseltään. Annoin ylimääräistä hoivaa ja rakkautta Paulalle, joka kehittyi muita hieman hitaammin. Rakastin ja välitin Paulasta enemmän kuin muista. Lopulta uskoin kaiken olevan kunnossa. Pennut tulivat luovutusikään. Paula kasvoi muiden mukana. Se rakasti elämää. Paula tuntui kaikkein söpöimmältä ja oppi sisäsiistiksi ennen luovutusikää. Olin Paulasta ja koko pentueesta hyvin ylpeä. Ymmärsin, että Paulasta ei ollut näyttelykoiraksi ja päätin etsiä suloiselle tytölle rakastavan kodin lähipiiristä kaikessa hiljaisuudessa.

Pennut tulivat luovutusikään ja maailman ihanin perhe löytyi Paulalle ystävän kautta. Rakastava perhe tuli katsomaan Paulaa. Syliin tottunut Paula antoi parastaan ja hurmasi ihanan perheen. Olin niin onnelinen. Tämä suloinen, rakastettava ja muita hieman hitaammin kehittyvä pallero oli löytänyt unelmiensa kodin. Kerroin, että ennen luovutusta pentu tarkistetaan, koska minulla oli häilyvä epäilys jonkin kuitenkin ehkä olevan pielessä. En voi vieläkään ymmärtää, että sitä kokeneena kasvattajana on näin tyhmä. Toiveikkuus, tunteet ja usko sulkee silmät. Paula tarkistettiin ja sillä oli kuitenkin vesipää ja se lausunto on lohduton.

Ei ole raskaampaa kokemusta kasvattajalle kuin katsoa silmiin sulosilmäistä ihanaa palleroa, jonka on suurin toivein maailmaan saattanut. Sitä ihanaa palleroa on rakastanut, hoivannut ja lellinyt hieman muita enemmän, koska halusin uskoa. Satutin rakastavaa perhettä, joka ihastui Paulaan ja satutin itseäni, koska olin liiaksi tunteella mukana oleva kasvattaja. Ei tässä yhtälössä ollut vaihtoehtoja. Paula nukutettiin ikiuneen.

Selitän perheelle parhaani mukaan, mitä on tapahtunut ja onneksi tämä perhe oli järkevin kaikista. Minuun sattuu, itken ja tunnen itseni niin tyhmäksi kaikkien näiden vuosien jälkeen. Koiran kasvattaminen on niin nöyrää touhua ja tähän liittyy niin valtavasti tuskaa sekä surua kaiken ihanan lomassa. Ei suruun, luopumiseen ja tuskaan koskaan turru vuosikymmenienkään kuluessa. Mieti siis vielä kerren ryhdytkö koirankasvattajaksi ja muista aina, jos tähän ryhdyt et tule säästymään kyyneliltä. Toivon ensi kerralla olevani järkevämpi ja muistakaa kasvattajat uskokaa vaistoonne heti alusta asti. Silloin alussa kaikki olisi ollut helpompaa ja nyt suru on hoidettava hieman tuskallisemmin suuremmalla määrällä kyyneliä. Koirien kasvattaminen on aina myös epäonnistumista ja surua. Ei siltä voi välttyä, vaikka kuinka parhaansa yrittäisi.

Hyvää matkaa Paula Pallopää ja yritän uskoa, että muutaman viikon elämälläsi oli tarkoitus. Kasvattajana oleminen on välillä niin surullista.

Facebook Comments