KOIRAN JALOSTUSARVON ARVIOIMINEN

Koiran jalostusarvon arvioiminen on oleellisen tärkeää onnistuneessa ja tuloksekkaassa kasvatustyössä. Onnistuneeseen koiran jalostusarvon arvioimiseen tarvitaan melko paljon taustatietoa. Pelkällä koiran näkemisellä ei päästä onnistuneisiin tuloksiin. Miten sitten arvioida koiran jalostusarvoa mahdollisimman kattavasti? Oheisessa artikkelissa kerron omista arvioimisperiaatteistani. Malli ei ole mikään ainoa ja oikea, mutta itse olen tämän tyyppisen arvioinnin kokenut kaikkein parhaaksi omassa kasvatus ja jalostustyössäni.

Lähtökohdat arvioimiselle – arvottomat koirat

Aivan ensimmäiseksi pitää pohtia onko koira arvioimisen arvoinen? Mikäli koiralla on selvästi hysteerinen tai heikko arka luonne, ei mielestäni jalostusarvoa kannata lähteä edes pohtimaan. Hysteerinen ja arka liian hermostunut koira on yksinkertaisesti jalostuskelvoton jo sellaisenaan, eikä ole mieltä lähteä pohtimaan koiran jalostusarvoa. Koira on yksinkertaisesti arvoton.

Sairauksien osalta arvioiminen onkin sitten jo paljon hankalampaa ja monimutkaisempaa. Omassa käytänteessäni en lähde myöskään miettimään koiran jalostusarvoa, mikäli koira sairastaa perimältään erittäin vaikeasti hahmotettavaa silti selvästi peritytyvää erittäin kohtalokasta sairautta. Tällaisina sairauksina pidän epilepsiaa, vakavia immunologisia sairauksia kuten AIHA, ruokatorven laajentumaa, lihaksiston surkastumia, spondyloomaa ja keskushermoston sairauksia. Näissä tapauksissa koiran jalostuarvo on omassa käytänteessäni automaattisesti nolla. Ei ole mielestäni pienintäkään mieltä lähteä pohtimaan koiran jalostuskäyttöä.

Hedelmällisyyden selvät heikkoudet ja vajavuudet ovat myös tekijöitä, jotka vakavana ilmenneenä laskevat koiran jalostusarvon nollaan. Näitä ovat jatkuvasti ilmentyneet olemattoman heikot juoksut ja urosten kohdalla astumattomuus. Omassa käytänteessäni näillä koirilla ei ole jalostusarvoa lainkaan.

Suoralta kädeltä on oikeastaan hyvin vaikea määritellä montaakaan muuta ominaisuutta, joka tuhoaisi koiran jalostusarvon kokonaan.

Taustan arvioiminen

Mikäli koira sitten osoittautuu aivan kelpo koiraksi ja on syytä lähteä pohtimaan sen jalostusarvoa, aloitan punnitsemisen taustoista ja sukutaulusta. Ensinnä otan tarkasteluun koiran vanhemmat. Pyrin selvittämään vanhempien luonne, terveys ja ulkonäkö seikat. Luonteeseen kuuluu tässä tapauksessa automaattisesti mahdolliset käyttöominaisuudet. Periaate vanhempien arvioimiselle on hyvin yksinkertainen. Mitä parempi luonteisia, terveempiä ja hyvän näköisiä vanhemmat ovat, sen enemmän se nostaa koiran jalostusarvoa.

Seuraavaksi tarkastelen vanhempien sisaruksia ja pentuekokoa. Mitä tasaisempi ja ansioituneempi pentue on ollut kokonaisuudessaan sen enemmän vanhempien sisarukset nostavat itse tarkasteltavana olevan koirankin jalostusarvoa. Seuraavana tärkeänä seikkana otan tarkasteluun vanhempien jälkeläisten määrät. On hyvä jos jälkeläisiä on jonkin verran, koska arvioiminenkin on tällöin paljon helpompaa. Kuitenkin mikäli varsinkin koiran isällä alkaa olla valtavat määrät jälkeläisiä, alkaa se omassa arvioinnissani laskea tarkasteltavana olevan jälkeläisen jalostusarvoa. Mitään tarkkaa lukua ei voi mennä sanomaan, koska kaikki riippuu kovasti rodusta, mutta kohtuus kaikessa. Yksinkertaisesti näen asian niin että mitä enemmän koiralla on sisaruksia, sen parempi sen tarvitsee olla, jotta koiraa kannattaa jalostukseen käyttää.

Seuraavana tarkastelen myös vanhempia yhdistelmänä. Onko yhdistelmä ainutlaatuinen ja melko harvinaislaatuinen rodussa? Mikäli kyseessä olevia sukuja ei ole juurikaan yhdistelty aikaisemmin ja esimerkiksi omassa kotimaassa vastaavia yhdistelmiä ei tunneta, nostaa se koiran jalostusarvoa asteikossani automaattisesti. Vanhempien kohdalla arvoa nostaa myös vanhempien ikä. Mitä korkea ikäisempiä ja terveenä pysyneempiä vanhemmat ovat, sen enemmän jälkeläisen arvo nousee. Pyrin tarkastelemaan myös vanhempien sisarusten elinikää ja elinvoimaisuutta.

Vanhempien tarkastelun jälkeen arvioin yleensä narttulinjan koiran takana. Narttulinjasta toivon löytäväni yhdenmukaisuutta ja varmaa jälkeläisnäyttöä useamman sukupolven ajalta. Mitä parempaa näyttöä narttulinjan takaa löytyy, sen enemmän nousee koiran jalostusarvo silmissäni. Seuraavaksi arvioin löytyykö koiran sukutaulusta joitakin arvokkaita ja sinällään uhanalaista perimää. Tällaisia ovat tyypillisesti jo lopettaneet ansiokkaiden kasvattajien koirat, joita ei ole arvostettu aikanaan tai syystä tai toisesta niitä ei ole käytetty. Mikäli koiran sukutaulussa on joitakin ainutlaatuisia koiria ja ”uutta” sen enemmän se nostaa koiran jalostusarvoa. Sisässiitosprosenttiin suhtaudun varautuneesti. Mitään yleistä sääntöä ei kannata mennä sanomaan. Kuitenkin mikäli koira on kaikin osin ensiluokkainen terve ja tyypikäs koira ja sisäsiitosprosentti matala sen arvokkaampana koiran jalostuarvon koen. Toisaalta korkeammankin sisäsiitosprosentin omaava koira on yhtälailla arvokas, jos degeneraatiota ei selvästi esiinny. Samalla pitää arvioida koiran sisäsiitosasteen koostumus. Onko koira kerrattu koiriin, joita löytyy kaikkien rodun yksilöiden takaa? Silloin jalostusarvo laskee silmissäni automaattisesti. Mikäli sisäsiitosasteen korkeus johtuu ainutlaatuisista hieman harvinaisemmista koirista, joita ei esiinny koko populaatiossa paljoakaan, se taas nostaa silmissäni koiran jalostuarvoa.

Luonteen osalta arvioin käytössä olevien tietojen perusteella sukutaulussa esiintyvien koirien vahvuudet ja heikkoudet. Mitä enemmän vahvuuksia löytyy sen parempi.Mikäli sukutaulusta löytyy selvää agressiivisuutta on se rajusti jalostusarvoa laskeva tekijä. Sairauksien osalta pätee sama kuin kuin koiran jalostusarvon romahduttamiseen vaikuttaneet tekijät. Kaikkein vakavimmin sukutaulussa pitää suhtautua alentuneeseen keskimääräiseen elinikään, olipa syy mikä tahansa. Kriittisimmin suhtaudun elinvoiman heikkenemiseen laajasti, näistä käytännön ikävimpinä esimerkkeinä ovat hedelmällisyyden ongelmat, immunologiset ongelmat, selvästi rotuun kytkeytyneet syövät, hermostolliset sairaudet, sisäelinten sairaudet ja koiran elämää selvästi rajoittavat sairaudet.

Mikäli sukutaulussa esiintyy jo edellä mainittuja sairauksia, laskee se koiran jalostusarvoa radikaalisti. Jalostuarvoa erittäin selkeästi ja rajusti laskevina sairauksina pidän myös syöpiä, mikäli niitä on esiintynyt useammala yksilöllä ja alle 8 – vuoden iässä. Immuunijärjestelmissä ilmenneet heikkoudet romuttavat sukutaulussakin esiintyneenä jalostusarvoa myös voimakkaasti. Myös esivanhempien yleinen keski-ikä on tarkan puntaroinnin kohteena. Mikäli monet koirista kuolleet alle 10 – vuotiaina, on se jalostus arvoa voimakkaasti laskeva tekijä. Sisäelimissä ilmenneet sairaudet esivanhemmissa ovat myös erittäin rankasti koiran jalostusarvoa laskevia seikkoja. Yleensäkin koiran elämää selvästi lyhentävät sairaudet ja/tai voimakasta tuskaa sekä koiran elämänlaatua laskevat seikat laskevat kaikkein eniten esivanhemmissa esiintyneenä koiran jalostusarvoa.

Seuraavaksi onkin sitten asteikossani sairaudet jotka esivanhemmissa esiintyneenä laskee koiran jalostusarvoa, mutta selvästi edeltäviä vähemmän. Näitä ovat rutiini tutkimuksissa, mutta ei koiran normaali elämään vaikuttavat sairaudet. Tyypillisimmillään kyseessä voi olla esimerkiksi lonkka- ja olkanivelendysplasia. Nämä ovat tietysti rotusidonnaisia. Raskaissa roduissa edelliset ovat vakavampia, kuin kevytrakenteisissa roduissa, koska ne todennäköisemmin aiheuttavat koiralle harmia ja tuottavat mahdollisesti kipua.

Seuraavaksi tarkastelen esivanhempien yleistä hedelmällisyyttä. Mitä suurempia pentuekokoja ja helppoja synnytyksiä koirilla on ollut sen enemmän se nostaa jälkeläisenkin jalostusarvoa. Samalla arvioin esivanhempien ulkonäköä ja pyrin hahmottamaan onko taustassa löydettävissä selvästi hahmotettavissa olevaa tyyppiä. Mitä selvemmin pystyn taustan koiria kategorisoimaan ja tyypittämään sen enemmän se nostaa koiran jalostusarvoa. Luonnollisesti taustan yhtenäisen tyypin tulee olla sellaisia kuin kyseisen rodun tulisikin näyttää. Samalla arvioin onko esivanhemmissa joitakin aivan erityisiä ominaisuuksia, jotka rodussa ovat uhattuna. Tällaisia ovat tyypillisimmällään nimenomaan anatomian perustavaa laatua olevat seikat kuten rintakehän oikea rakenne, etuosa, liikkeet, ylälinja ja takaosa. Toisaalta päitä ja ilmeitäkään ei saa vähätellä, mutta kokonaisuus tulee ensin.

Käyttöominaisuudet ovat myös tärkeä asia. Sukutaulusta tulee löytyä anatomialtaan ja luonteeltaan käyttötarkoitukseen soveltuvia koiria. Itse pitää arvioida ja tietää mikä on koulutuksella saavutettua ansiota ja mikä mahdollisesti todellinen perimä. Lopuiltaankin käyttöominaisuuksien paras tulkinta ja arvioiminen täytyy jäädä kasvattajalle. Hän tietää koiran historian ja arkipäivä.

Rintakehän valtava merkitys

Lopulta ollaan päästy niin pitkälle, että koira on hankittu tai itse kasvatettu. Tällöin tietysti sukutaulu täyttää jalostusarvolle astetetut vaatimukset. Koiralla ei myöskään ole selviä luonteen, eikä oleellisia terveyden tai ulkomuodon puutteita. Jalostuarvon puntaroinnissa kuitenkin itse yksilö on aina avain asemassa ja taustat vain nostavat tai osaltaan ovat laskemassa käytettävän koiran jalostusarvoa.

Kaikkein tärkeimpiä anatomisia ominaisuuksia on rintakehä, uskokaa tai älkää. Rintakehä on kullekkin rodulle aivan oleellisin seikka. Rintakehän ympärille rakentuu rotutyypillinen koira. Kullakin rodulla on oma ominainen rintakehänsä. Oleellista on, että rintakehän muoto on sellainen kuin rodulle kuuluu. Rintakehän tilavuuden tulee olla oikeanlainen. Rintakehän epätyypillisyys muuttaa yleensä koko koiran olemusta kohtalokkaasti. Valitettavasti myös rintakehän ominaisuudet, malli ja keveys ovat yleensä voimakkaasti periytyviä ominaisuuksia.

Tilavuuden tulee muodostua rodulle tyypillisestä tekijästä. Keskeisintä rintakehässä on:

1. Riittävä syvyys
2. Riittävä pituus
3. Riittävä kaareutuvuus

Rintakehän tulee olla riittävän syvä, jotta se tukee etuosaa. Eturinta on oltava rodulle tyypillinen. Rintakehän syvyys on oleellista ja lähes rodussa kuin rodussa rintakehän tulee ulottoa vähintään kyynärpäihin.

Pituus on kestävän rakenteen kannalta oleellisimpia seikkoja. Rintakehän tulee olla pituudeltaan yleensä pitempi kuin luullaan. Pitkälläkin koiralla yleensä pituuden muodostaa pitkä rintakehä. Kestävän rakenteen kannalta pitkä lanne on kohtalokkain puute. Jalostuksessa myös pitkän lanteen periytyvyys on vahva. Niin voidaankin sanoa, että jalostusarvon arvioinnissa rintakehän pituus on tärkeä seikka. Oikea pituus nostaa arvoa, kun taas lyhyt rintakehä yhdistyneenä pitkään lanteeseen laskee jalostusarvoa voimakkaasti.

Rintakehän kaarevuus voidaan useimmiten luokitella muutamaan tyyppiin. Litteä, hieman kaareutunut, selvästi kaareutunut tai pyöreä. On oleellisen tärkeää tietää oman rodun rintakehän oikeanlainen kaareutuminen. Usein rintakehissä voi olla voimakkaita ylilyöntejä tai toisaalta puutteita. Oikeanlainen rintakehän kaareutuvuus nostaa koiran jalostusarvoa voimakkaasti. Mikäli pitää valita rintakehän muodossa, olen omassa jalostustyössäni huomannut, että rintakehän tilavuuden pienentäminen on huomattavasti helpompaa kuin rintakehän voimistaminen. Omassa jalostusarvon arvioinnissani kevyt rintakehä on siis suurempi miinus kuin liian tilava rintakehä. Muistakaa myös, että koiran pituudesta ei yleensä suoraan näe rintakehää. Toivotulla lyhyellä koiralla voi olla todella lyhyt rintakehä ja pitkähkö lanne, silloin koira voi pysyä esimerkiksi melko neliömäisenä, vaikka rintakehä on puutteellinen. Rintakehä pitää arvioida kokeilemalla ja toisaalta liikkeessä.

Rintakehän tulee olla kokeiltaessa oikeanlainen, mutta yhtä oleellista on, että rintakehä on kestävä liikeessä. Rintakehän tulee olla volyymiä, jonka koira kantaa liikkeessä rodulle tyypillisellä tavalla. Suurimpia virheitä rintakehissä ovat:

1. Liian lyhyt rintakehä
2. Voimakkaasti kuroutuva rintakehä roduilla, joilla ei rintakehän tule kuroutua
3. Liian leveä rintakehä, varsinkin edestä
4. Liian kevyt rintakehä, jossa puutteellinen syvyys
5. Puutteellinen eturinta (kytköksissä etuosan rakenteeseen)

Nämä ovat ominaisuuksia, jotka laskevat koiran jalostusarvoa omassa arvioinnissani erittäin voimakkaasti.

Etuosa

Etuosan merkitystä ei rintakehän lailla voida ylikorostaa. Rintakehä ja etuosat ovat ne asiat, jotka pahimmin tuntuu pettävän monilla koirilla. Etuosa on keskeisessä asemassa koiran jalostusarvon punnitsemisessa. Etuosan arvioimisessa voi lähteä liikeelle helpoimmin havainnoitavasta vaikeimpaan. Järjestys on samalla omassa arvioinnissani myös tärkeys järjestys. Ensinnä tulee lapojen oikea sijainti, joka on oleellisen tärkeää. Toisena tulee lavan pituus, kulmautuneisuus ja lopuksi olkavarren pituus.

Yleisesti voi todeta, että suurimmalla osalla koirista lavat tuntuvat olevan aivan liian edessä. Suurimmalla osasta rotuja lavat ovat kauniisti taakse asettuneet. Ylälinja on pehmeä. Ensin tulee kaula, joka liityy pehmeästi oikea asentoisten lapojen kautta, kauniin sään kohdalla selkään. Rintakehä pitää ja tukee kaunista ylälinjaa ja oikeaa etuosaa.

Lapojen tulee olla siis oikein sijoittuneet ja voi kaiketi yleistäen sanoa, että aivan liian monella koiralla lavat ovat aivan liian edessä. On tietysti rotuja, joilla lapojen ei kuulukaan olla ns. normaalisti sijoittuneet vaan lavat saavat olla etuasentoisemmat. Mutta muista perehtyä lapoihin ja harrastamasi rodun oikeaan toivottuun lavan asentoon.

Etuasentoiset lavat ovat omassa jalostusarvon arvioinnissani todella suuri arvoa laskeva tekijä. Sanomattakin on selvää, että oikein sijainneet lavat ovat taas voimakkaasti koiran arvoa nostava ominaisuus. Useimmilla koirilla säkä tulee olla silmin havaittavissa koiran seistessä, säkä toimii usein oikeiden lapojen indikaattorina.

Seuraavana pitää mitata lavan pituus. Etusormi voidaan laittaa koiran sään paikkeille ja peukalo lavan etureunaan eturinnan paikkeilla. Tarkastelemalla omia sormiaan nähdään lavan pituus sekä asento. Yleensä lavan tulee olla viisto. Usein koirilla joilla lavat ovat kauniisti asettuneet, myös pituus on hyvä. Sen sijaan lapa voi olla pystyhkö eikä riittävän viisto. Seuraavaksi voi mitata olkavarren, jonka tulee yleensä olla yhtä pitkä kuin lavan. Näin ei vain käytännössä usein ole. Valitettavan usein olkavarsi on lapaa huomattavasti lyhyempi. Olkavari voidaan mitata kuten lapa. Aseta peukalo nyt olkavarren etureunaan lavan ja olkavarren liitoskohtaan ja laita etusormi nyt olkavarren takareunaan eturaajojen paikkeille. Nyt näet suoraan olkavarren pituuden. Mikäli olkavarsi on huomattavasti lapaa lyhyempi, on se selvä virhe ja laskee koiran jalostusarvoa. Samalla katsot olkavarren asennon. Myös olkavaren tulisi olla yleensä viisto ja tasapainoisessa suhteessa lavan kanssa. Koiran tulisi olla hyvin kulmautunut.

Pahinta olkavarressa on jos se on sekä lyhyt että suora. Tällöin etuliike on usein korkea ja heittelevä. Puhutaan ns. hackney-liikkeestä. Toisaalta eturaajat myös usein työntyvät rungosta ulos eli raajat erkaantuvat rintakehästä. Syy on yksinkertainen. Lihakset ovat kiinnittyneet luustoon ja lyhyt olkavarsi antaa lihaksistolle liian lyhyen kiinnittymispinnan, tällöin lihaksisto pakkautuu liian lyhyelle alalle ja pullistuneet lihakset ikään kuin työntävät raajaa ulos rungosta. Etuliike on tällöin ulkokierteinen.

Tällaiset puutteet ovat yleisiä ja voimakkaasti periytyviä, sekä laskevat koiran jalostusarvoa voimakkaasti. Etuosakin on ominaisuus, joka pitää arvioida käsin kokeilemalla sekä vielä erikseen liikkeessä. Mikäli puutteita on käsin tunnettavissa pitää ne huomioida. Kuitenkin sitä suurempi etuosan virhe on, mikäli se vielä selvästi heijastuu liikkeisiin.

Koiran etuosa on hyvin erikoislaatuinen ja vaikeasti ymmärrettävä kokonaisuus. Etuosan rakenne ja ominaisuudet poikkeavat täysin takaraajoista. Etuosasta on kirjoitettu joitakin artikkeleita. Artikkeleiden lukeminen on suositeltavaa, jollei etuosaa ymmärrä

Ylälinja

Oikea ylälinja on jalostuksen arvioinnissa keskeisessä asemassa. Ylälinja oikeastaan on heijastumaa rintakehästä ja etuosasta. Kestävä oikean muotoinen ja syvyinen, sekä pituinen rintakehä sekä sen ympärille rakentuva tasapainoinen etuosa ovat keskeisessä asemassa kauniin ylälinjan muodostumisessa. Kaula liittyy nyt pehmeästi selkään ja kaula on oikein asettunut.

Kaikkein tärkeintä ylälinja on etu- ja takaosan tasapainon ilmaisijana. Mikäli ylälinja pettää liikkeessä syy löytyy usein etu- ja takaosan yhteensopimattomuudesta tai rakenteen muista heikkouksista. Varsin yleinen on myös liian pitkä lanne.

Muista silmäillä rakennetta ja koiraa ennen kaikkea liikkeessä. Liike paljastaa todellisen rakenteen tasapainon. Otan mieluummin niukasti kulmautuneen koiran edestä ja takaa kuin koiran joilla on suhteettomat erot etu- ja takaosan välillä.

Takaosa ja lantio

Takaosa ja lantio ovat keskeisiä ominaisuuksia jalostusarvoa arvioitaessa. Omana nyrkkisääntönä on riittävä lantion leveys. Katson aina, että lantion leveys vastaisi omissa roduissani suunnilleen aikuisen koiran pään leveyttä. Sanomattakin on selvää, että pennun pään olisi mahduttava syntymään normaalisti ja jos näin ei ole on koira jalostusarvoltaan omassa käytänteessäni täysi nolla. Yhtälailla arvioin urosten lantiota, koska myös ne osaltaan periyttävät lantiotaan seuraavan sukupolven luonnollisesti synnyttäville nartuille.

Lantion on oltava asennoltaan oikea ja liian jyrkkä lantio on paljon jalostusarvoa laskeva tekijä, varsinkin jos tämä on yhdistynyt lyhyeen lantioon. Oikea lantio tuo mukanaan yleensä riittävän leveän ja voimakkaan reiden. Heikko reisi on yleensä seurausta huonosta lantiosta ja arvo jo tätä kautta koiralla on laskenut. Omissa roduissani edellytän reideltä (reisiluu) ja sääreltä (sääriluu) yhtäläistä pituutta. Kyseessä on tärkeä ”symmetriasääntö”, joissa koirissa ei voi juurikaan poiketa. Mikäli havaitsen koirassa ja sen rakenteessa epäsymmetriaa lähes missä osissa tahansa on se radikaalisti koiran jalostusarvoa laskeva tasapainoa häiritsevä virhe. Tämä epäsymmetrisyys pätee niin lonkkamaljaan kuin luiden pituuteen jne.

Häntämutkiin suhtaudun melko kriittisesti ja niitä pidän jalostusarvoa voimakkaasti laskevana virheenä. Välttämättä kaikissa tapauksissa lievä mutka ei nollaa koiran jalostusarvoa.

Turkki, väri ja hampaat

Turkki, väri ja hampaat ovat ominaisuuksia, jotka ovat sidoksissa jalostusarvon määrittämisessä voimakkaasti rotuun. Pitkäkarvaisella lhasa apsolla turkin laatu on huomattavasti jalostuarvoon enemmän vaikuttava tekijä, kuin lyhytkarvaisemmalla punaisella irlanninsetterillä. Punaisella irlanninsetterillä taas väri on paljon tärkeämpi kuin lhasa apsolla.

Yleisesti ottaen kuitenkin voi sanoa. Mikäli turkin laatu on täysin virheellinen, on se jalostusarvon lähes romuttava tekijä. Tämä ainakin silloin, jos se tekisi koiran elämän mahdottomaksi alkuperäisessä ympäristössään. Turkinlaatuun tulee suhtautua vakavasti ja erityisesti kihartuvuus ja pehmeys ovat voimakkaasti periytyviä jalostusarvoa laskevia ominaisuuksia monilla roduilla.

Väri on asia, joka harvoin laskee koiran jalostusarvoa radikaalisti. Enemmänkin hieno väri on asia, joka nostaa eräiden yksilöiden arvoa. Varsinkin monivärisissä roduissa haluan säilyttää värien kirjon, ja on varmaa, että värien mukana katoaa myös arvokkaita muita ominaisuuksia. Symmetrisyys ja kauniit värit ovat hienoja yksityiskohtia. Niiden ei juurikaan kannata antaa laskea muutoin ansiokkaan koiran jalostusarvoa, mutta sen sijaan ominaisuus nostaa kantajiensa jalostusarvoa.

Väreissä on kuitenkin jalostusarvoon voimakkaasti laskevia seikkoja. Tällöin kyseessä on väriin ja väritykseen kytköksissä oleva pigmentti. Suhtaudun äärimmäisellä kriittisyydellä varsinkin korvan ja nielun pigmenttiin. Voimakas nielupigmentti on jalostusarvoa nostava tekijä varsinkin kirjavilla ja valkoisilla roduilla. Nielu ja korvat ovat lähinnä korvan simpukkaa, jota emme paljaalla silmällä näe. Kuitenkin mikäli koiran korvan simpukan ”tuntokarvoissa” ei ole pigmenttiä, ne eivät toimi normaalisti ja niinpä ne eivät välitä fyysisiä värähdyksiä hermojen tuntemiksi impulsseiksi ja koira on käytännössä silloin kuuro tai kuulo on ainakin rajoittunut siinä korvassa, jossa korvan simpukan karvoista pigmentti puuttuu. Kuurous on siis tavallaan värivirhe.

Symmetrinen väri onkin omassa asteikossani jalostusarvoon vaikuttava ja arvoa nostava ominaisuus. Symmetrisen selkeän värityksen avulla pystyy kasvattaja helpommin varmistamaan, että pigmenttiä on riittävästä korvissa erityisesti simpukassa, joka paljolti määrittää kuuleeko koira vai ei. Koiran kuulon kanssa en halua tehdä kompromisseja.

Vastaavasti hyvä huuli ja luomi pigmentti on jalostusarvoa nostava ominaisuus. Niiden puuttuminen ei kuitenkaan tee koirasta sokeaa tai huulista toimimattomia. Kuitenkin puutteet näissä näen jalostusarvoa laskevina.

Purenta on myös ominaisuus, joka on rotusidonnainen. Selvät purentavirheet näen saksipurentaisilla roduilla, joilla tulisi olla selkeä leikkaava purenta melko vakavina virheinä, jotka kyllä romuttavat jalostusarvon. Sen sijaan alapurentaisilla, tasapurentaisilla ja käänteisensaksipurennan omaavilla roduilla purentavirheet ovat hieman monimutkaisempi kokonaisuus. Näillä kuitenkin heikko, kapea ja suora alaleuka on selvimmin jalostusarvoa laskeva ominaisuus. Liian heikko alaleuka ja erityisesti alakulmahampaiden asettuminen kitalakeen on jalostusarvon romuttava virhe.

Hammaspuutokset ovat asia, johon on vaikea ottaa kantaa. Hampaiden puuttuminen on jalostusarvoa aina laskeva yksityiskohta, mutta ne eivät sinällään saa olla liian ratkaisevassa asemassa. Hammaspuutokset tulisi huomioida ja pitää mielessä, sekä mahdollisuuksien mukaan kasvattajan on syytä pyrkiä täydellisyyteen.

Mitä jää jäljelle?

Kriittiselle kasvattajalle ei jää jäljelle kovin suurta määrää jalostusarvoltaan ensiluokkaista koiraa, mikäli hän on työssään kriittinen ja tarkka. Itse asiassa edes jalostukseen kelpaavia koiria ei jää jäljelle kuin kourallinen. Tämä kourallinen on kuitenkin se, minkä varaan tulevaisuuden on tarkoitus rakentua. Koiria tarvitaan kuitenkin riittävä määrä, jotta geneettinen variaatio voidaan roduissa turvata. Keskeistä onkin, että yhä useammat kasvattajat ovat työssään kriittisiä ja pystyvät tuottamaan kestävälle pohjalle rakentuvia jalostuskäyttöön soveltuvia tasapainoisia ja terveitä koiria.

Kasvattajana voin olla pentueeseen tyytyväinen, mikäli pentueessa on ainakin yksi koira, joka voi jatkaa sukua. Silloin pentueen tavoite on ainakin osittain saavutettu. On hienoa ja onnistunutta, mikäli pentueessa on parikin jalostuskäytön arvoista koiraa. Tämä senkin jälkeen, että jo vanhemmissa on pidetty tarkkaa seulaa ja sukutaulut sekä yhdistelmä on tarkkaan harkittu.

Tärkeintä kasvatuksessa on kuitenkin se, että kantaa vastuun omasta rodusta ja sen tulevaisuudesta. Kasvattajan on iltaisin mukava mennä nukkumaan, kun tietää, että on tehnyt rodun ja koirien elämän eteen parhaansa tekemällä kriittisiä ja vastuullisia päätöksiä. Tarkoituksena ei ole täyttää maailmaa koirilla, vaan kasvattaa tasokkaita koiria rakastaviin ja asiallisiin olosuhteisiin. Parhaat niistä voivat sitten taas rakentaa seuraavaa sukupolvea kestävällä pohjalla.

Jalostuksesta päättäminen ja jalostusarvon arvioiminen tulee aina säilyttää kasvattajilla. Vain osaavat ja vastuulliset kasvattajat voivat taata rodun hyvän tulevaisuuden.

Facebook Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published.