Koiraperheen elämä on aina täynnä yllätyksiä ja tylsiä päiviä ei elämään mahdu edes kiirastorstaina “tuona viimeisen ehtoollisen muistopäivänä.” Sitä on tarkka suunnitelma päivälle, mutta muutama pieni liikkuva osa ei menekkään niin kuin pitää ja kaikki meneekin uusiksi. Sitä käy kyllä siippaa välillä sääliksi, kun koirien kanssa se elämä pukkaa olemaan niin yllätyksellistä. Kaikki alkoi tällä kertaa hulvattomasta pennusta, talomme kuningatar alfoista, lahjoista ja niiden väärinkäytöstä. Auto ja kärry oli pakattuna ja meidän piti siirtyä kohti kesäleiriämme. Suunnitelmissa oli kesäkauden hulppeat avajaiset ja reipasta ulkoilua jäällä koiralauman kanssa. Hups keikkaa ja terasimme muuttuukin lähtöhumussa taistelutantereeksi, oikeaksi skotti naaraan ja pääsiäismatkamme Waterlooksi, ja se siitä pääsiäis suunnitelmasta. 

Pääsiäisen herkut olivat valmiina laatikoissa. Kyseessä on uskonnollinen juhla, joten hyvän ja pahan pohdiskelu kuuluu asiaan suklaamunien syönnin ohella.  Kauhean moraalisen ja eettisen painiskelun jälkeen olimme sittenkin päätyneet ratkaisuun, että voimme ostaa karitsan ja ehkä silti päästä taivaaseen. Tämä jos muutamalta muulta tehdyltä synniltä saamme armon. Hotellien varastettuja pyyheliinoja ei Pietari katsonne hyvällä, vaikka ainaisessa koirapyyhkeiden puutteessa koirankasvattaja olenkin. Kysymys siitä oliko oikein syödä eläimen lasta aiheutti tänä pääsiäisenä meille kipuilua. Vanheminen on siitä sukkela laji, että sitä tahtoo tulla pehmeämmäksi ja pehmeämmäksi vuosi vuodelta. Olen vieläkin varma, että tulevat tapahtumat olivat luojan rangaistus karitsan ostosta. Ensi vuonna syömme vain mämmiä, vaikka sitä inhoankin.

Päivä oli kulunut kuin siivillä oppilaiden kanssa Sea lifessa meren elämää ihastellen. Iltapäivällä koin huonoa omaatuntoa, kun akvaario elämän ihastelun jälkeen siirryimme nauttimaan lounasta suoraan sushi pöydän ääreen. Se oli Juha-opelta huonoa suunnittelua, mutta onneksi oppilaat eivät huomanneet tilanteessa piilevää parodiaa. Minä olin tukehtua kalaan, kun itsekseni naureskelin pöydässä tilanteen koomisuutta. Meillä oli opettavainen, hauska ja touhukas päivä hymyilevien oppilaiden kanssa. Ainoa ketä jouduttiin kuuluttamaan Sea lifessa oli tietysti ope itse, kun olin unohtanut lompakon ja kännykän jonnekkin akvaarion kulmalle pallokalojen ihmeellistä elämää selittäessäni. Miten ystävällistä, että joku lompakon tiskille palautti. Kyllä ihmiset niin usein ovat sittenkin hyviä. Minun lompakko on onneksi myös aina ja varmasti tyhjä. Käteinen palaa käsissäni näet bensaakin nopemmin. Kolikoista viimeiset kuluivatkin sitten krokotiiliratsastuksessa.

Kohtalokkaan kiirastorstain kohokohdaksi, 51-vuotiaan kypsään ikään ehtineelle miehelle, jäi ihana krokotiiliratsastus. Kokeilkaa ihmeessä, se on piristävää ja nostaa kuntoa sekä avaa uusia raikkaita näkökulmia elämään. Se tuntui erilaiselta kuin lapsena noin 47 vuotta sitten, kun lajia olen viimeksi kokeillut. 

Nopean kotiin siirtymisen jälkeen edessä oli pakkaus. Amanda ja Jani olivat sivistyneinä nuorina tuoneet koirillemme makoisia luita tuliaisiksi edellisenä iltana kiitokseksi bassettimme vierailusta. Olin ruokkinut koirat aamulla varhain ennen retkeilyä ja päiväruuan päätin antaa laumalle vasta mökillä. Keittiössä hääriessä osa laumasta katsoi luita vedet kielellä, kuin minä toscakakkua kaupan hyllyllä.  Päätin antaa niille yhdet luut kiirastorstain iloksi. Lähdin alas ja kohti autoa hampaisiin asti kantamuksilla varustettuna. Meidän taloa ostaessamme olin ihastuksissani jyrkästä rinteestä ja suurista korkeuseroista. Olen sitä vieläkin, mutta en logistisessa mielessä. Silloin kesällä 1999 en tajunnut muuttavani Mount Everestille. Alakerrasta on yhden portaikon jälkeen käynti vielä paljon pidemmille toisille jyrkille portaille ja vasta niiden päässä on alhaalla lähellä tietä automme taas kolmannen portaikon päässä. Täällä paikasta toiseen siirtymistä kutsutaan hyötyliikunnaksi.

Sitä tuntee itsensä tämän tästä kuormakameliksi vai pitäisikö puhua jakkihärästä, kun korkeuserot Ojakkalassa ovat niin suuret. Ajatelkaa tänäkin aamuna olivat koirien juomakipot ulkona takapihalla jäässä ja etupihalla sulat. Joskus meillä on satanut lunta takapihalla, mutta ei etupihalla. Se pistää tällaisen pojan klopin pään jo pyörryksiin ja tekisi mieli pyytää Mette Mannonen tai Juha Föhr paikalle ilmiötä selittämään. Kotimme on hyvin monessa mielessä luonnon oikku. Tiistaina olin joutunut tällä samalla pihalla pelastamaan lintujen ruokinta-automaattiin juuttuneen kiljuvan ylilihavan oravan. Se on talven aikana lihonut pähkinöistä muodottomaksi ja vienyt minut perheineen konkurssin partaalle yhdessä naakkojen, harakoiden, hiirien, talitiaisten,tikkojen, kottaraisten, variksien, haukkojen, huuhkajan ja koko muun metsän faunan kanssa. Apua – tietääkö kukaan, mistä pähkinöitä saisi lavoittain halvalla?

Rakkautta huokuvat bernit olivat intoa täynnä pakkaamisessa, koska ne rakastavat mökkeilyä. Mökki on niiden arvomaailmassa toiseksi tärkein asia heti ruuan jälkeen. Tässä mielessä ne muistuttavat kovasti omistajaansa. Bernit kulkivat iloisesti hössöttäen vierellä ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Pihalla portailla kantamuksia raahatessani näin omenapuun juurella kadonneen metallisen design paistinlastan sojottavan mudassa. Mietin olisikohan siihen jäänyt hampaanjälkiä, tässä mielessä suosin kierrätystä ja lastan voisi antaa lahjaksi jonnekin, kun itse sitä ei kyllä enää ilkeä käyttää. Tuli mieleen se Burberryn sateenvarjo, jolla aikanaan tapoin rotan. Annoin sitten tuon kauniin sateenvarjon lahjaksi eteenpäin Celalle, kun paisetautia pelätessäni, en enää uskaltanut mokomaa varjoa itse käyttää. Mietin, miten tietämättömyys helpottaa elämää niin monessa mielessä ja tekee elämisen helpommaksi. Siinä samalla pohdin muuttoa Laitilaan, se varmasti helpottaisi elämää jo suunnattomasti.

Sitten alkaa katastrofin ainekset valmistua. Azawakh Kerttu on kovin sukkela kinttuinen ja kekseliäs afrikkalainen koipeliini. Se on pentu, eikä ymmärtänyt, että makoisan mehevä luu olisi kannattanut syödä rauhassa keittiössä auki unohtuneen portaikon turvallisen portin tuolla puolen. Kirkassilmäinen neiti seisoo silmät ilosta loistaen, luu suussa ulkona terassin kulmalla oven suussa, kuin minä sampanja lasin ääressä juhlapyhinä. Ei se oivaltanut, että Afrikka olikin sitten tosiasia. Serengetin savannien nisäkkäiden edesottamukset ovat pientä Mölymäen karkeloihin verrattuna. Ei siinä mennyt kuin ahnas nanosekunti. Taloutemme kuningattaret, aidot alfa nartut berni Bertta ja skotti Laura, jotka jumaloivat kaikkea syötävää, bongaavat sahelittaren suussa säihkyvän luun.  Se oli menoa ja kuuluu kiljaisu. Herkän afrikkalais prinsessan luu lentää kaaressa ilmaan ja sukkelakinttuinen nisäkkään alku kipittää turvaan sisätiloihin, joka eittämättä oli tuossa tilanteessa järkevä ratkaisu. “Siinä meni luu, mutta henki säilyi” näkyi ajatuskupla Kertun jalon pään päälllä sen luikkiessa sisään turvaan.

Taistelu selviytymisestä on vasta alussa. Nälkäkuoleman partaalla, ilman perinteistä päivälounasta jääneet matkavalmisteluista kiihdyksissään olevat kuningattaremme, ovat valmiit taisteluun luusta, joita olisi kyllä ollut kokonainen pussillinen yläkerrassa. Hampaat tanassa ja mojovalla ääniefektillä varustettuna syöksyvät jättimme taistoon. Ihailen näissä karsimaattisissa ja arvokkaissa olennoissa eniten niiden jaloa tyyneyttä. Tässä kohtaa nuo tyylipisteet jäivät vähiin. Toisaalta ymmärrän hyvin, koska nälkä saa yleensä varsinkin naisissa jotakin tämän suuntaista aikaiseksi. Miehissä mokoman alkukantaisen raivon saa aikaiseksi ainoastaan runouden tai estetiikan puute arjessa ei arkiset välttämättömyydet kuten uni tai ruoka.  Itse huudan perkeleitä ja muita rumia sanoja Everestin yhtä portaikkoa kavutessani. Se ei ollut kaunista kuultavaa ja toivon, ettei missään naapurustossa oltu pihalla viiden kilometrin säteellä.

Muut matkalle lähtöä odottavat katsovat tapahtumaa viisaasti sivusta. Jopa apso Sabina, jonka Karo on hyvin kiivaaksikin opettanut päättää jäädä seuraamaan tilannetta sivusta, vaikka savolaisille ominainen paikka on yleensä tapahtumien ytimessä hämmentämässä. Siinä alkaa ihan oikea kissatappelu ja eikä aikaakaan, kun jättimäinen taistelupari kumahtaa vasten suurta lahjaksi saamaani lasilyhtyä. Kiitos vielä kerran tästä ihanasta vuosia kestäneestä lyhdystä ensimmäisen Kasvattaja-akatemian porukalle. Skotlannin hirvikoira Laura iskeytyy kyljelleen, alle musertuvaa lyhtyä vasten. Tappelu loppui siihen ja ällistynyt kiroileva isäntä syöksyy rakettina paikalle. Hoen tässä tilanteessa aina hyvin toimivaa mantraa. “Sirpaleet tuovat onnea, sirpaleet tuovat onnea. ” Olen todellakin onnekas, sillä sirpaleiden määrästä päätellen onnea piisaa hyvin pitkään.

Sirpaleet pois ja siinä sitä oltiin haavi auki, kuin Juha Sipilä Etelä-Suomen puolueensa vaalitulosta äimistelemässä. Toivon mukaan näytin edes vähän viisaammalta. Minä sentään sain tuumasta toimeen ja jotain aikaiseksikin.  Puhelin käteen ja soitto oviaan sulkevalle eläinlääkärille. Koirat turvaan, lasinsirut roskiin ja Laura auton taakse. Hauskaa oli, että se juoksi sinne aivan itse ihan kuin olisi tiennyt, että nyt on hätä. Ihailin tuon jalon koiran viisautta, mutta en pitkään. Oheneva ja leskenlahdiltaan yhä kookkaammaksi käyvä harmaantuva tukka putkella ajoin kohti eläinlääkäriä.  Sain taas harmaita hiuksia takuulla lisää. Iloisena mietin, että ne toisaalta sopivat skotin väreihin. Lähtöhumussa sain takellellen sanottua kantamuksia raahaavalle siipalle, että rantakauden avajaiset ja mökille siirtyminen taitaakin jäädä toiseen ajankohtaan. Vaitonaisesti ja kohtaloonsa tyytyen hän alkoi raahaamaan kantamuksia takaisin ylös sisälle Mount Everestin huipulle alhaalta laakson perukoilta.

Ihanan ihana, koiria aidosti rakastava, joustava ja neuvokas eläinlääkäri Kersti Reimann ompeli Lauran kyljen kasaan. Haava oli syvä ja kooltaan valtava. Olin kauhuissani ja Kersti tokaisikin leikkisästi, että tässä tarvittaisiin ompelukonetta. Tikkejä tuli kerroksissa ja pitkälle matkalle. Työpäivä oli jo häneltä pitänyt päättyä ajat sitten, mutta tässä tämä aito eläinrakkautta huokuva eläinlääkäri hoiti Lauraa tuntien ylityönä, kuntoon klinikan sulkemisen jälkeen. Tämä on juuri sitä, mitä blogissa olin päivää aikaisemmin kirjoittanut. Näitä aitoja, välittäviä ja asiat asioina hoitavia ihania kiireettömiä eläinlääkäreitä on vielä olemassa.  Minun koiriani on siunattu, sillä ihania eläinlääkäreitä on tässä minun lähipiirissä kaksikin auttamassa. Pet Awardsin Kersti Reimann Lohjalla ja Skutin klinikalla Vihdissä neuvokas Janne Ojala. Heidän välittävään apuun hädän hetkellä, voin aina luottaa.

Palasin kotiin ja siippa oli purkanut tavaroita. Laura nousi sohvalle ja peittelimme sen. Lauran ihanan lämmin katse kertoi kaiken. Nyt ei ole mökkeilyn aika, vaan jäämme sairasvuoteelle olohuoneen sohvalle. Tämä pääsiäinen vietetäänkin kotona, sillä sellaista se koiraperheen elämä välillä tuppaa olemaan. Aamulla ei tiedä, missä illalla ollaan. Mikä oliskaan ihanampi paikka viettää pääsiäistä kuin rakkaassa kodissa koiralauman ympäröimänä omalla Mount Everestillä, joka myös Mölymäkenä tunnetaan. Oli tässä päivässä paljon ihanaakin ja oli mukana onneksi se arjen huippu, joka oli tietysti yltiöpäinen krokotiiliratsastus.  Jään toiveikkaana odottolemaan sirpaleiden povaamaa suurta onnea. Tässä sairasvuoteella valvon suloisen potilaan rinnalla ja kirjoitan päivän tapahtumat ylös. Välillä Laura painaa pään syliini ja haluaa kunnon rapsutuksia sekä pusun otsalle.

Laura operaation jälkeen rakkaalla kotisohvalla, kun kylki on saatu taas kasaan. Nyt odotamme ja toivomme pikaista paranemista. Haavan peitteeksi puettu papan ex-pyjama ja ikivarma potilaan ilahduttaja Miss Kitty peitto. Hoitajana toimii oma rakkauden lähettiläämme hyvä sydämisyyden perikuva bostoni Pimpero. Lääkkeiden lomassa juusto naksut antavat pontta potilaan toipumiseen, mutta kipu on kova, koska nekään eivät tahtoneet maistua. Muut taloutemme hyeenat sen sijaan hoisivat pussin sisällön parempiin suihin,  kunhan azawakh Mimi sai sen keittiön lattialle tiputettua, onneksi tällä kertaa ilman suurempia välikohtauksia. Myös Pimpero laiminlöi hoitajattaren tehtävänsä hetkeksi, kun naksut veivät voiton hoitovietistä. 

 

 

Facebook Comments