Jännitysten ilta 33 vuotta sitten 17.11.1984 – kalkin kirous ja Helmin syntymä

Oli marraskuun 17. päivä vuonna 1984. Se oli sateinen, tuulinen ja pimeä launtai Porissa. Kävin lukiota ja asuin vielä turvallisesti kotona vanhempieni luona. Vanhempani olivat kylässä ja veljeni olivat jo muuttaneet pois kotoa. Olin kaverini kanssa kotosalla ja odottelimme löwchen pentuetta. Olin syyskuussa käynyt astuttamassa leijona narttuni Emmin kaukana Etelä-Norjassa Kristiansandissa. Sinne oli saapunut uusi Englannin valio uros Acajou. Tiesin, että tuo pentue pitää teettää. Uskoin pentueeseen yli kaiken ja aikaa synnytykseen pitäisi olla vielä muutama päivä. Videot olivat tuohon aikaan kova sana ja katsoimme tuttuun tapaan pimenevässä illassa kauhuelokuvia. Sitten Emmi alkoi kuopia vimmatusti ja siinä samassa se alkoi työntää pentuja. Olin kasvattanut tätä aikaisemmin vain yhden pentueen ja pennuttaminen ei ollut minulle lainkaan tuttua puuhaa.

Siirryimme heti minun huoneeseeni, jossa kummisetäni tekemä hieno puinen pentulaatikko oli valmiiksi koottuna. Kaikki pyyheliinat, sakset, roskapussit, sanomalehdet ja desifiointiaineet olivat valmiiksi aseteltuna hyllyn reunalla. Soitin vanhemmilleni, mutta he olivat vielä Turussa, joten he eivät ehtineet apuun. Olin jotenkin luottavainen ja sanoin, kyllä tämä tästä hoituu: “Tulkaa rauhassa kotiin.” Emmi vaikersi ja vaikersi, sitten sen työnnöt loppuivat kokonaan. Ulkoilutin emmiä, hyppyytin rappusissa ja tein kaikki silloin tietämäni vippaskonstit polttojen voimistamiseksi, mutta mitään ei tapahtunut. Aikaa kului lisää ja narttu vain tärisi. Pussia näkyi kuitenkin takapäästä hieman ja silloin aloin hermostumaan. Mitään ei vaan tapahtunut ja synnytys oli seisahtunut kuin seinään. Soitin isälle, äidille ja isovanhemmilleni hädissäni. Isä käski soittaa taksin ja ajamaan päivystävälle eläinlääkärille. Soitin päivystävälle eläinlääkärille Berndt Aminoffille, joka oli juuri avannut klinikan Porissa. Klinikka oli tietysti aivan toisella puolella kaupunkia. Saimme ajan, tilasimme taksin ja alkoi hermostuttava ajo kohti klinikkaa. Emmi tärisi ja värisi, mutta mitään muuta ei tapahtunut. Taksimatka sateisilla kaduilla tuntui jatkuvan ikuisuuden. Katuvalot valaisivat mustia ja vetisiä katuja.

Tuohon aikaan 1980-luvun alussa oli tapana syöttää kantaville nartuille lisäkalkkia päivittäin. Tuo kirottu liiallinen kalkki sotki täysin nartun oman kalkkitasapainon ja siihen tyssäsi synnytys. Tämän tiedän nyt, mutta enpä tiennyt silloin. Kauhun vallassa täriseva ja tuskainen Emmi sylissä etenimme tuskallisen hitaasti kohti klinikkaa. Pyysin taksikuskia kiirehtimään. Lupasin maksaa sakot ja urhea kuski teki työtä käskettyä. Emmi oli minulle tosi rakas suloinen pieni koira. Tässä oli niin paljon muutenkin pelissä. Matka Norjaan oli ollut pitkä. Siellä astutusmaksu piti maksaa aina kerralla ja etukäteen, joten siinä oli minulla nuorella pojalla kulunut jo astutukseen kaikki käteisvarani. Koulustakin minua uhattiin erottamisella, kun pyysin lupaa olla koulusta pois reilu viikon. Luokanvalvojan mielestä koiran astutus ei ollut hyvä syy. Lopulta sain kuitenkin rehtorilta luvan reissuun. Äitini lähti kuskaamaan minua läpi syksyisen Ruotsin ja Norjan.

Nyt oli pitkän matkan täyttymys edessä, mutta synnytys oli menossa pahasti pieleen. Oliko ensimmäinen pentu jo menetetty?  Miksi Emmi tärisi niin paljon? Ultrassa oli näkynyt kolme potraa pentua. Itsensä Freda McGreogor, kuuluisasta Littlecourt kennelistä Englannissa, oli sanonut minulle, että tee pentue, jossa linjaat pennut Prawls Merry Minstreliin. Tämä oli Fredan lempikoira. Freda lähetti hienon kasvattinsa Norjaan, joka oli Merry Minstrelin poika. Seuraavalla viikolla alkoi Emmin juoksu, joka oli Prawls Merry Minstrelin lapsenlapsi. Kaikki oli kuin tähdissä kirjoitettu ja tarkoitettu. Tämä oli se pentue, mutta nyt oli vaikeuksia edessä.

Klinikalle päästyämme alkoi lähes välittömästi keisarinleikkaus. Minä tärisin jännityksestä odotushuoneessa. Olikohan Emmillä kaikki hyvin, kun se tärisi niin paljon. Oliko pennut hengissä tai ainakaan se ensimmäinen, jonka pussikin oli jo vilahtanut aikoja sitten? Lopulta leikkaussalista tuotiin eteeni kolme pentua. Siinä oli aprikoosin ja valkoisen väriset urokset sekä yksi huutava black & silver narttu. Tuo narttu sai heti erityisen huomioni ja aloin hieroa sitä. Se sai siinä samassa nimekseen Helmi. Tämä pieni 150 grammainen narttu oli kuin minulle entuudestaan tuttu, vaikka se oli juuri syntynyt. Olin täysin myyty ja ihastuksissani pennuista. Sain käteeni myös ison laskun keisarinleikkauksesta, mutta se ei nyt haitannut. Olin vain niin onnellinen pennuista. Pian pentujen luokse tuotiin tokkurainen äiti Emmi. Aloimme nostelemaan pentuja nisille ja ne alkoivat imemään tuskallisen hitaasti emän nisää.

Tilasimme taksin ja oli kotimatkan aika. Oli jo yö ja sade vain yltyi. Tuuli ujelsi nurkissa ja marraskuun kostea kylmyys piiskasi nukkuvaa Poria. Minun sisälläni paloi lämpö ja innostus. Toisaalta olin hyvin hermostunut, miten tässä oikein lopulta käy. Olin niin innoissani kolmesta pienokaisesta. Veimme Emmin ja pennut huoneeseeni. Pennut alkoivat imeä nyt hyvin. Minä olin maailman onnellisin aloitteleva kasvattaja.  Pian isä ja äitikin olivat kotona ihastelemassa pentuetta. Sinä yönä ei tullut uni. Sytytin kirjoituspöydän kynttilät ja kynttilän loisteessa kuului suloinen pentujen lutkutus. Tuo onni päättyi lyhyeen, pahempaa oli edessä.

Uusi aamu valkeni ja pennut söivät iloisesti. Päivän edetessä molemmat urokset alkoivat vaikertaa enemmän ja enemmän. Pian niinden vatsat alkoivat kovettua. Iltapäivään mennessä vatsat olivat jo kuin pallot. Huomasin, että pojat kakkasivat, mutta ne eivät virtsanneet lainkaan. Illalla oli taas pakko soittaa päivystävälle eläinlääkärille ja siitä alkoi helvetti. Menimme lääkäriin ja selvisi, että urosten virtsarakot olivat täynnä. Ne eivät kyenneet pissaamaan, vaikka olisi tehnyt mitä. Berndt Aminoff tutki pentuja lisää. Pian selvisi, että urosten virtsatiet olivat täynnä kalkkia. Virtsarakko piti tyhjentää vatsan läpi neulojen avulla. Se vei aikaa ja oli tuskallinen toimenpide. Samalla eläinlääkäri yritti putsata urosten virtsatiet kiteytyneestä kalkista.

Seuraavana päivänä sama uusiutui. Urokset eivät kyenneet pissaamaan lainkaan ja vatsat olivat taas palloina, vaikka emä Emmi nuoli pentuja taukoamatta. Siitä se sitten alkoi. Urokset vietiin aamuin ja illoin virtsarakon tyhjennykseen. Isäni alkoi hermostua eläinlääkärin laskuista. Summa kasvoi päivä päivältä ja varsinkin viikonloppuina pentujen virtsarakon tyhjennyt tuli kalliiksi. Toimenpide vei nimittäin paljon aikaa. Mitä enemmän pentuja hoisin, sen enemmän niihin kiinnyin. Kaikki kolme pentua olivat reippaita ja ne kasvoivat normaalisti.

Sitten oli lopulta vakava keskustelu eläinlääkärin kanssa. Oli mietittävä kuinka kauan urosten hoitamista oli järkevää jatkaa. Virtsatiet tukkeutuivat kalkista heti uudelleen putsauksen jälkeen. Pennut täyttivät kolme viikkoa ja urosten kanssa oli vietettävä aikaa klinikalla tunteja päivittäin. Lasku oli jo tuhansia. Aamulla aina ennen koulua isä vei minut urosten kanssa klinikalle ja taas illalla oli äidin vuoro kuskata meidät klinikalle. Minua huoletti ja olin surun murtama. Oliko näistä kahdesta,jo niin lujasti ihmiseen kiintyneestä uroksesta, eläjiksi? Sitten se tapahtui. Oli torstai ja pennut olisivat jo pian kuukauden ikäisiä. Toinen uros oli sylissäni ja se pissasi käteeni. Se pissa oli maailman iloisin asia. Valkoinen uros alkoi siitä hetkestä eteenpäin virtsaaman itsenäisesti ja seuraavana päivänä myös sen veli alkoi pisaamaan itse.

Kalkin muodostuminen virtsateihin loppui ja ongelma oli poissa. En uskaltanut kuitenkaan myydä uroksia kenellekkään vieraalle, jos ongelma toistuisi. Mustaan narttuun olin taas niin ihastunut, että se jäi tietysti kotiin. Aprikoosi uros muutti naapurilleni ja valkoinen veli muutti veljeni luokse. Isä ja äiti maksoivat suuret eläinlääkärin laskut ja ensimmäinen pentueeni osoitti minulle heti, mitä kasvatus on. Olin kasvattanut kolme ihanaa pentua ja saanut maksaa siitä tuhansia. Kaikista koirista kasvoi todella ihania, rakastettuja ja kauniita löwcheneitä. Tuosta ainoasta nartusta kasvoi yksi elämäni koira Int & Nord Ch Chic Choix Brigitte Lifar. Tämä leijonakoira oli täysin ainutlaatuinen yksilö ja siteemme oli uskomaton. Helmistä tuli myös rodun ensimmäinen kaikkien rotujen BEST in SHOW 1 voittanut narttu maailmassa.

Helmi ja sen veljet Tarmo sekä jeffe periyttivät täysin terveitä pentuja. Helmi synnytti itse ja niin myös sen tyttäret. Kalkin syöttäminen kantoaikana loppui myös nartuille ja eipä ole koskaan tuon jälkeen kenenkään pennun virtsatiet tukkeutuneet kalkista jo syntymässä saatikka myöhemmin. Myös löwchen nartut kykenivät synnyttämään itse sukupolvi tolkulla. Nyt muistelen 17.11.1984 ja tuota 33 vuotta sitten tapahtunutta jännittävää tapahtumasarjaa. Päivämäärä on jäänyt ikuiseksi ajaksi mieleeni ja siitä alkoi todellinen kehittyminen kasvattajana.

Kiitos opettavaisesta yöstä 17.11.1984 ja sinä yönä syntyneestä elämäni koirasta Helmistä. Siitä alkoi todellinen kehittyminen kasvattajana.

 

 

 

 

Facebook Comments