Ensimmäisen pentueen teettäjän 10 käskyä

Ensimmäisen pentueen teettäminen on suuri askel harrastuksesta. Pentueen teettämisen myötä koiraharrastajasta tulee kasvattaja. Se on iso askel. Muista varmistaa ja pohtia vielä muutamia asioita ennen pentueen teettämistä.

  1. Sinulla on jotakin antaa rodulle? Tiedät nyt rodustasi, sen historiasta, luonteesta ja pitämisestä riittävästi. Osaat neuvoa tulevia pennunostajia. Olet innostunut rodusta jahaluat oppia sekä kehittyä lisää. Kasvattaja ei ole enää yksittäinen koiran omistaja. Kestät ja selviät mahdollisista pentujen kuolemasta ja pystyt tekemään päätöksiä järjellä ilman että tunteet ohjaavat sinua.
  2. Tämä narttu kannattaa astuttaa? Käsissäsi on laadukas narttu, joka on luonteen, terveyden ja ulkonäön osalta laadukas. Se ei ole sairastellut ja luonne on vahva. Ulkonäöllisesti koira on myös laadukas. Jotkut toiset ovat asiat myös vahvistaneet ja koiralla on tuloksia/näyttöä. Osaat perustella, miksi nartun astutat ja osaat itse miettiä yhdistelmän.
  3. Valitse iäkkäämmpi ja jälkeläisnäyttöä omaava uros. Aloittelijan kannattaa alussa suosia iäkkäämpiä uroksia, koska yli vanhemman yli 7-vuotiaan koiran terveydestä tiedetään jo paljon enemmän. Uroksella on myös olemassa joku pentue, joka on osoittanut uroksen olevan oikean nartun kanssa laadukas periyttäjä (älä silti käytä matadoria, jolla pentueita on liikaa).
  4. Olet keskustellut tulevasta pentueesta jonkun kokeneemman kanssa? Puhu pentuesuunnitelmista ja keskustele tulevasta yhdistelmästä narttusi kasvattajan tai toisen kokeneemman kasvattajan kanssa. Kysy hänen mielipidettään ja ole valmis kuuntelemaan.
  5. Sinulla on tilat ja puitteet pentueen teettämiselle? Nartun pitää saada synnyttää ja olla pentujensa kanssa rauhassa omassa tilassa. Muut koirat eivät saa olla samassa huoneessa synnyttävän nartun kanssa. Pentujen kasvettua pystyt hoitamaan pentueen järkevästi ja toivon mukaan myös jo ulkoiluttamaan pentuja (ainakin kevät-syksy välillä syntyneitä). Pentue voi pitää myös ääntä ja olet pohtinut tämänkin asian valmiiksi.
  6. Omat hermot ja tieto-taito riittävät synnytykseen? Moni synnytys menee pieleen hermostuneen tai osaamattoman synnyttäjän takia. Olet lukenut ja tutustunut koiran synnytykseen teoriassa niin hyvin kuin se on mahdollista. Olisi eduksi, jos olisit päässyt avustamaan ennen omaa pentuetta jo synnytystä jossakin muualla. Hallitset hermosi, et hysterisoi ja kykenet tekemään järkeviä ratkaisuja streessavissakin tilanteissa. Stressiä ja hermostuneisuutta ei saa näyttää synnyttävälle nartulle.
  7. Ensimmäistä pentuettaan kasvattavan aloittelijan kannattaa usein ottaa röntgenkuva nartusta ennen synnytystä. Mikäli rodulla on usein tai silloin tällöin synnytysvaikeuksia, on järkevää varmistaa pentujen määrä ennen synnytystä. Se tuo sinulle varmmuutta ja tiedät varmasti, milloin synnytys on ohi.
  8. Olet sopinut ja miettinyt avun mahdollisen komplikaation varalle? Kannattaa puhua tutulle omalle eläinlääkärille valmiiksi tulevasta synnytyksestä. Tiedät, mihin eläinlääkäriin nartun kanssa pääset keskellä yötä, jos jokin menee pahasti pieleen. SInulla on kuljetus ja muu apu myös valmiina kulkemista varten.
  9. Sinulla on aikaa ja energiaa pentueen teettämiseen? Pentueen teettäminen on työläs projekti ja huomioit nartun kantoajan. Se saa hyvää hoitoa ja rauhaa seuraavat kaksi kuukautta. Sen jälkeen alkaa oma urakkasi ja olet sidottuna kotiisi ainakin seuraavat kaksi kuukautta. Aikaa pentujen kanssa kuluu paljon ja siivoamista sekä puuhaa riittää paljon.
  10. Olet varautunut pitämään pentuja niin kauan kuin jokaisella on hyvä koti tarjolla? Pentujen luovutusikä alkaa 7-viikkoisena, mutta kaikki pennut eivät välttämättä ole silloin vielä lähdössä. Kasvattajan pitää hoitaa pentu tai pennut niin kauan itse, kun hyvä koti löytyy. Joskus pentu voi myös kehittyä hitaasti tai pennulla on jokin ongelma. Silloin kasvattajan on pakko pitää pentua vanhemmaksi ja varmistaa, että kaikki on kunnossa. Perheille ei luovuteta pentuja “kokeiltavaksi”, vaan lähtökohtaisesti normaaleja reippaita pentuja. Se voi joskus viedä paljon aikaa. Mieti siis milloin pentueen teetät ja seuraa myös hieman, mitä muita pentueita rodussa samaan aikaan on, jotta lähtökohtaisesti tiedät, että hyviä koteja olisi pennuille tarjolla.

Ennen ensimmäistä pentuetta kannattaa pohtia muutamia asioita valmiiksi, jotta oman ensimmäisen pentueen teettäminen olisi onnistunut kokemus. Pentueen myötä harrastajasta tulee kasvattaja ja osaamista pitää silloin olla riittävästi.

 

Facebook Comments