On siis kevät ja kohtuullistavan leppoisan downshiftauksen aika

Viime viikolla se tapahtui täällä Ojakkalassa. Kevät ja kevään tunne todella rantautui tänne pohjolaan. Aamulla uljaiden kansallislintujemme laulujoutsenten armeija laulaa kevään riemu sävelmää. Se kiljunta on niin upeaa, koska se varmistaa sen mitä rinnassa on alkanut tuntua jo pitkään: On siis kevät ja uudistumisen aika. Kulunut syksy ja talvi herätti …

Bostoni Pimpero herää kevääseen

Mölymäkeen on saapunut kevät ja kiimaiset pikkulinnut laulavat lisääntymisvietin riivaamina koko päivän ympäri paskaista pihamaata. Lumen alta on paljastunut kevään tutut yllätykset. Arvasit väärin, yllätykset eivät ole narsisseja tai tulppaaneja vaan aivan jotakin muuta. Nämä yllätykset ovat ruskeita ja tuoksuvat ikävälle. Kahjo omistaja lähti aamulla töihin ja ihaili keväisen paskan …

Ihmisen kasvua, koirankasvatusta ja elämän dynamiikkaa

Koirankasvatuksen suuria haasteita on kasvattaa koiria vuosikymmeniä muuttuvissa elämäntilanteissa. Kehittyvä, utelias ja kasvava ihminen saa käydä elämässään läpi erilaisia vaiheita. Itse olen kuljettanut koirankasvatusta ja koiriani rinnalla elämässäni lapsuudesta nuoruuteen, aikuistumiseen, elämän ruuhkavuosiin, keski-ikään ja sen eri vaiheisiin. Läpi on käyty opiskelut, valmistumiset, ammatin vaihdot, erot ja useampikin muutto. Koirankasvattajana …

Ihana salukimme Bambi etsii rakastavaa uutta kotia

Elämässä sattuu joskus kasvattajillekin suuria muutoksia. Muuttuneen elämäntilanteen takia joudun etsimään muutamille koirilleni uudet rakastavat kodit. Yksi uutta omaa rakastavaa kotia etsivä koira on vajaa kaksi vuotias ihana saluki narttu Bambi. Linkin voi jakaa ja sopiville vastuullisille kotiehdokkaille voi myös kertoa Bambista.  Bambi on hyvin kultainen ja kiltti koira. Neitokainen …

Elämän viisi perustotuutta – muutos ja asiat joita ei voi muuttaa

Joulu on ihanaa rauhoittumisen aikaa, jolloin on aikaa pohdiskella elämää ja olemista. Meidän talous elää suuria muutoksen aikoja. Täällä on siipan kanssa istuttu ja rauhoituttu joulun viettoon. Valmistaudumme tuleviin muutoksiin ja yritämme muistaa elämän viisi perustotuutta. Joulun aikana olen ollut myös kevyesti yhteyksissä lapsuuden ja nuoruuden ystäviin. Yksi heistä kertoi minulle …

Uskomattomat yli 60 Maailman voittaja titteliä on totta

Olin koiranäyttelyssä rakkaan koirani kanssa kesällä 1981. Tässä näyttelyssä vanha kasvattaja nauroi ja haukkui koirani ja minä toden teolla kiinnostuin, mistä kauniissa ja tasapainoisessa koirassa oikein on kyse. Päätin heinäkuussa vuonna 1981, että aloitan koiran kasvatuksen ja jonain päivänä olen vielä yksi maailman parhaista kasvattajista. Tuolloin 15-vuotiaana tasan 37 vuotta …

Enjoying the pure bred pedigree dogs at World Winner Show in Amsterdam

It is time for FCI World Dog Show in Amsterdam. I look so much forward to this prestigious event. There it is change to see some of the finest pedigree dogs around the World. It is not only about dogs. Dog lovers from all over the World can meet each others.  There is something very special about World Dog Show. It was like Yesterday as my first World Winner was crowned almost 30 years ago.  BOB & WW-1989 title in wonderful Copenhagen over 40 löwchens went to Int Ch Chic Choix Dame de Coeur. That was a start of a wonderful World Winner journey. Over the years Chic Choix dogs have won the grand total of 59 World Winner titles in lhasa apsos, löwchens, deerhounds and with 5 other breeds. 

Löwchen BISS Int & Multi Ch, World Winner – 89, EW-91 Chic Choix Dame de Coeur (Int Ch Lionheart Beau-Regard – BIS BISS Int Ch Chic Choix Brigitte Lifar) was first Chic Choix World Winner over 29 years ago in Copenhagen.

It is always nice when the World Winner show is in Europe because entries are always so much higher. There is such a talented team behind the Amsterdam show. So I am sure it will be a great show. How wonderful that this show is also in one of my favourite cities in the World. Amsterdam is such a beautiful and safe city.

Our World Winner titles record holder is legendary lhasa apso Multi BIS & BISS Int & Multi Ch, JWW-2011, World Winner 2012-2013-2014-2015-2016 Chic Choix Cleopatra Eurydice (BISS Int Ch Chic Choix Parti Alexander x Ch Tza-Ma Hannah Montana)

Soon we know who are the new World Winners. Entries are high and judges very interesting. Around the rings we can meet old and new friends around the World. I am looking so much forward to meet so many of you. Somehow it almost feels like family event.  Let´s all celebrate the happiness and well being of the fine pure bred dogs. Fair game and honest people are the foundation of this World´s greatest hobby. See you all soon in Amsterdam.

Looking so much forward The World Dog Show in Amsterdam

 

 

Uusi lukuvuosi alkaa erityisopettajana erityisen huolenpidon osastolla

Kesä jatkuu, mutta on aika aloittaa työt. Johan tässä on levätty ja akut ladattu kesän aikana uutta lukuvuotta varten. Olen onnekas, kun saan tehdä kutsumustyötä. Aloitan uuden lukuvuoden erityisopettajana erityisen huolenpidon osastolla. Minusta on ihana mahdollisuus kokeilla ja tehdä työtä erilaisissa ympäristöissä. Nyt pysyn samalla työnantajalla sekä samassa työpaikassa, mutta …

Kaksoisleuan haitat – lääkärissä käynti avasi silmäni mitä olit 25 vuotiaana

Kuluneen reilun parin vuoden aikana minulla on terveydessä ollut kaikenmoista pientä ylimääräistä sälää. Onneksi ei oikeastaan mitään vakavaa ole ollut, vaan pieniä harmeja on ilmaantunut siellä ja täällä. Tavallaan se alkoi siitä, kun täytin 50 vuotta reilu pari vuotta sitten. Tuppaan elämään aina “luukut liian auki” ja jonkinlaiset  terveydelliset vaivat …