Äitienpäivän sankariäiti bostoni Bepe pelastaa pentunsa kyyn kynsistä

On tässä yli kolmenkymmenen vuoden aikana tullut kasvattajana koettua kaikenlaista, mutta eiliset tapahtumat olivat taas ainutkertainen kokemus värikkäiden ja todella jännittävienkin tapahtumien sarjassa vuosikymmenien aikana. Olemme mökillä ja aurinkoinen paahde hellii hiekkaista männikkö niemeämme. Laitoin pienet bostoninterrieri pennut aitaukseen auringosta ja lämmöstä nautiskelemaan. Aitauksessa oli tietysti vesikippo pennuille. Noin kolmenkymmen metrin päästä pentujen aitauksesta järven rannalla on laituri, jonne me asettuduimme. Ihana aurinkoinen äitienpäivä sujui omia unohtumattomia omia äitejämme muistellen. Sitten yht´äkkiä alkaa kuulua raivokasta haukuntaa ja ihana rauha rikkoutuu.

Urheä äitiyden perikuva bostoninterrieri emä Bebe vahti pentujaan onneksi herkeämättä .

Nostamme katseemme laiturilla ja ihmettelemme, mitä ihmettä nyt tapahtuu. Raivostunut bostoniemä Bebe riehuu pentuaitauksen vieressä. Bebe oli jäänyt aitauksen ulkopuolelle portaille pentujaan vahtimaan. Olen hämilläni, koska narttu on rauhallisuuden ja tyyneyden perikuva. Ajattelin ensin, että ovatko isot koirat kiusaamassa pentuja aidan takana, mutta isoista koirista ei näy jälkeäkään. Silti emä Bebe on raivon vallassa. Mitä ihmettä on tekeillä? Lähdemme kävelemään kohti pentuaitausta ja siinä samassa näemme Beben syöksyvän jonkun möykyn kimppuun. Luoja paratkoon, pentuaitaukseen oli pyrkimässä iso kyykäärme ilmeisesti vesikipon äärelle.

Siinä seisovat nyt raivokas Bebe ja kyykäärme vastakkain silmätysten. Olimme aivan varmoja, että hyökkäyksessä Bebeä on käärme jo päässyt puremaan. Urheä emä oli oikea äitiyden perikuva, joka puolusti omia pentujaan raivokkaasti. Pennut olivat viisaasti menneet pentuaitauksen toiseen nurkkkaan turvaan. Onneksi aitauksen vierellä oli sattumalta suuri kakkosnelosen lankku, jolla pääsimme iskemään kyytä. Sydämet tykyttivät ja Bebe syöksyi uudelleen kyyn kimppuun, mutta luojan tähden kyyn pää oli siinä vaiheessa jo lankun alla. Kyyn takaruumis sätki edelleen lihasrefleksien johdosta ja raivokas äitiyden perikuva Bebe oli sen kimpussa.

Sitten alkoi Beben tutkiminen, mutta se näytti olevan täysin kunnossa. Me kaikki bostonien omistajat tiedämme kuinka vikkeliä ja nopeita bostonit ovat. Bebe selvisi taistelustaan ilman puremaa. Olen niin ylpeä mahtavasta koiraemästä, enkä voi uskoa mikä urhoollisuus ja alkukantaisuus näistä koirista tarpeen tullen löytyy. Tämä oli toinen kerta kahdeksan vuoden aikana, kun näemme kyyn tontillamme ja silloinkin käärme oli pyrkimässä koira-aitauksessa vesikipolle. Onneksi pentujen turvana nyt oli urhoollinen Bebe. Saimme kokea äitienpäivänä todellisen osoituksen aidosta äidin rakkaudesta kiitos Beben.

Äitienpäivän kyykäärme kauhean taistelun jäljiltä.

Facebook Comments