Meillä on tapahtunut Ojakkalassa hurja tragedia. En tiedä mistä päästä tätä vyyhtiä lähtisi purkamaan, koska asiaan liittyy niin paljon arkaluontoisia asian haaroja. Tästä on kuitenkin puhuttava, koska tuska on aina purettava tavalla tai toisella. Muuten asia jää painamaan ja vuosien saatossa en halua alkoholisoitua yhden Hanneloren takia. Kaikki alkoi muutama vuosi sitten, kun pihaamme muutti harakka pariskunta.

Minulle selvisi pian, että perheen pää oli kauhea Hannelore, joka oli varmasti kaikkien etelä-suomalaisten harakoiden kruunaamaton kuningatar. Jo ensimmäisenä kesänä rouvasta tuli niin rohkea, että se sumeilematta hyökkäsi terassille, kun selkänsä käänsi ja oli kahvipöydässä. Luulen, että Hannelore muutti tänne maalle jostakin vilkkaalta torilta, jossa geenien ja vilkkaan ympäristön vaikutuksesta Hannelore oli poikkeuksellisen röyhkeä. Veikkaan Hampurin toria ja tästä nimi Hannelorekin juontaa. Rouvahan oli varsin sikiävä ja voin kertoa, että jo loppukesästä pihamme vilisi Hanneleron nuoria jälkeläisiä.

Luulen, että harakka lasten isä oli selvästi sellainen vähän ujompi suomalainen, luultavasti ihan ojakkalalainen maalais harakka. Lapset nimittäin eivät vedä vertoja Hanneloren röyhkeydelle, paitsi vanhin tytär Irmeli.

Nimittäin ei kulunut kauaa, kun Hannelore keksi, että makoisaa ruokaa löytyy ulkoa pentuaitauksesta. Siellä apso pennut makasivat vatsat pullollaan ja Hannelore syöksyi viimeistelemään pitkin pentuaitausta roiskuneet ruuat. No eihän siinä mennyt kuin tovi, kun rohkea Irmeli oli kesteissä mukana. Muut nynnymmät sisarukset katselivat kateellisina puissa. Luonnollisesti asiaa piti kommentoida ääneekkäästi, niin kuin harakka nyt vaan kauniilla äänellään osaa ympäristöään ilahduttaa.

Jo seuraavana kesänä tilanne oli se, että Hannelore hyökkäsikin pentuaitaukseen heti kun ruuat olin sinne jättänyt. Se levitti siipensä ja huusi äänekkäästi. Osa pennuista säikähti harakka rouvaa. Hannelore ei vitkastellut vaan syöksyi kipolle, siinä ujoimmat apso pennut nuolivat näppejään kopin takana, kun Hannelorella oli kestit.

Luulen, että muutama apso pentu on saanut linnusta ikuisen käsittelemättömän trauman. Hannelore oli siis kaiken lisäksi vielä traumatisoiva lintu, joka ei ole harakoille harvinaista.

Muistan aina nuorena poikana miten Englannin Kentissä Littlecourt kennelissä vieraillessani löwchen kasvattaja legenda Freda McGregorin mies vihasi harakoita. Ron herralla oli haulikko ja tuon tuosta teen lipittämisen lomassa herra posautti pihamaalle kuumia hauleja röyhkeiden harakoiden iloksi. Ron oli sitä mieltä, että harakat olivat lisääntyneet sitten hänen nuoruutensa ja harakoiden lisääntyminen ei ollut hyvä merkki. Löwchen kasvattajana minua siis sitoo jonkinlainen velvollisuudentunto inhoa harakoita. Muistan aina miten Ron totesi, että maailma ei ole menossa hyvään suuntaan harakoiden aina vain lisääntyessä. Ron on jo kuollut aika päiviä sitten ja onneksi hän ei ole näkemässä tätä harakoiden lisääntymistä nyt myös täällä puhtoisessa Pohjolassa. Olen varma, että Ron pakottaisi minut ostamaan myös haulikon ja siitä ei hyvää seuraisi.

Hanneloren ruokakipoille siirtyminen suututti minua. Toisaalta olen hieman sadisti ja useinkin nauroin sisällä ikkunan takana harakan ja apso pentujen tohinoita. Onneksi jo viikossa nynnyimmätkin pennut olivat sisuuntuneet ja nälkiintyneet sen verran, että tekivät vastaiskun…Tämä ei ollut Hanneloren mieleen. Viime syksynä aivan erityisesti Hanneloren karkoittamisessa kunnostoutui yksi apso urospentu, joka on niin tarmokas, että luulen pojasta kehkeytyvän jotain todella ainutlaatuista. Menin lupaamaan sen jo ulkomaille, mutta kuljetusten mutkistuessa olen niin kiintynyt tuohon Hanneloren karkoittajaan, että Ari saa jäädä kotiin.

Arin luonne on jotain aivan mahtavaa. Se on oikein sellainen kunnon jääräpäinen apso, jotka ovat aina minun mieleeni. Toisaalta poika on hyvin ulospäinsuuntautunut. Ominaisuutta on takuulla vahvistanut Arin taistelut hurjaa Hannelorea vastaan. En vielä tiedä, miten kerron Arille, että Hannelore on poissa. Olen varma, että herkkä apso poika ottaa asian raskaasti. Ari on muuten vielä ihan hurjan lupaava ikäisekseen. Nuori herra kun lähtee liikkeelle sen askel mitta ja ryhti on jotain aivan taivaallista. Joudun yleensä istumaan ja pitämään tukevasti jostakin kiinni, koska pyörtyminen on hyvin lähellä.

Iltarukouksissa toivon, että Ari nyt kehittyisi tuohon malliin ja mikään ei menisi vikaan. Tämän jälkeen toivon maailmaan rauhaa jos muistan…. Eli enhän minä enää tästä pojasta voi luopua. Kun katsotte kuvaa ymmärrätte varmaan. Jos Ari tulee ensin ja maailman rauha sitten – herrassa pitää olla jotain ainutlaatuista.

Takaisin harakkaan tilanne oli sikäli hankala, että en voinut pitää laumanvartija estrella Annaa pihalla, koska se olisi syönyt pentujen ruuat… Harakka jätti pennuille ainakin enemmän ruokaa, kuin Anna olisi jättänyt. Edes Ari ei olisi voinut uhmata Annaa. Muuten Anna vahtii pentuja säälimättömällä tarmolla. Pentuihin ei koske kukaan, jos minä en ole maisemissa.

No opin elämään röyhkeä Hanneloren kanssa ja täytyy sanoa, että tuo lintu kävi aina vaan röyhkeämmäksi. Tämä koitui lintusen kohtaloksi ja nyt meillä on maan suru Hannelore on poissa.

Tulin perjantaina töistä ja oven edessä oli harakan siipi ja muutama pyrstösulka. Loput tuosta linnusta oli syönyt Anna. Näen sielujeni silmin, kun uljas pihavahti on maannut oven edessä joululahjaksi saamansa savuisen luun kanssa.

Kokeilkee muuten niitä savulle maustettuja isoja puruluita, meidän Anna, Eveliina ja nuorempi bernimme Clara suosittelee niitä kaikille. Toinen berni Bertta ei luita voi syödä, koska ahneena neitosena se nielee ne kokonaisena. Olen muutaman Bertan varastaman luun kiskonut sen kitarisoista ja se ei ole mukavaa. Berttaa elää siis puruluu vapaata elämää ja saa tyytyä kuivattuun leipään.

No siinä Anna on takuulla nukkunut talon rapulla ja näen miten Hannelore on hiiviskellyt salaa luun lähelle. Anna hallitsee hermonsa tosi hienosti. Näen miten se on päästänyt Hansun, (=Hanneloren lempinimi), aivan Annan tassujen etäisyydellä olevan savulta maistuvan makoisan puruluun kimppuun ja AAARGHH… Näen täysin odottamattoman pihavahtimme hyökkäyksen Hanneloren kimppuun… Uskokaa tai älkää olen varma, että taistelu on ollut hurja sillä Hannelore ei takuulla ole antanut periksi helpolla. Kaikki koiramme ovat tulleet niin immuuneiksi Hannelorelle, että se on voinut käyskennellä aivan koiriemme vierellä. Nytpä ei tuo röyhkeä lintu ymmärtänyt, että Annan luu on toinen juttu.

Hannelore muuten luultavasti jälkikasvuineen tartutti koiriimme viime keväänä lintukirppuja…..  Se oli aikamoinen sotku sekin. Sängyssämmehän nukkuu 4-5 koiraa ja arvatkaa vaan…. Olipa eräänä aamuna kiva herätä näppylöissä. Vielä enemmän olin pulassa, kun yritin selitää siipalleni, että ei nämä ole koirien syytä….Hän oli ostanut juuri uudet lakanat ja selitin, että kyse on takuulla väriaineista ja lakanat pitää pestä. Sinä sydänkäpy selitti ja pilkkasi, että toivon mukaan patjan alla ei ole koiran karvaa, että prinsessa koirankasvattajan selässä tuntuu kuin olisi nukkunut tukin päällä… Olin tuohtunut ja vihainen, miten lakanat pitää aina pestä ennen käyttöä Laura Ashleyt tai ei…. Siinä siippa vei lakanoita pesuun ja voi ei….eri lakanat ja seuraavana aamuna sama juttu. Kolmantena yönä saimme kirpun kiinni ja siitäkös kohtuuton häly alkoi? Rakas mussu oli sitä mieltä, että tämäkin on koirien syytä ja koko suku muutenkin jo ihmettelee, että sängyssä nukkuu lauma koiria. Rauhoittelin tilannetta ja kerroin, että kääpiöpinserimme Ursula siirtyy siis jatkossa nukkumaan alakertaan.

Olen ovela. Ursula on siippani heikko kohta. Tuo karmaisevan touhukas, äänekäs, reipas ja tavattoman omatoiminen pieni koira on siipan rakkain otus. Se tietysti nukkuu aina turvallisesti sydänkävyn peiton alla. No eihän tule kysymykseen, että Ursulaa kidutettaisiin ja se ei saisi olla öitä sängyssä… Alkoi siis kauhea kirppujen häätäminen. Se ei ollut helppoa. Oli kauheaa mennä töihin kirpun puremissa. Tämä oli nöyryytys. Asiasta en tietenkään kenellekkään kertonut paitsi ihanalle Ainolle. Meillä käy mahtava siivooja Aino, joka pitää taloutemme edustuskelpoisena. Aino kauhistelee muutenkin elämän menoamme, mutta rakastaa kyllä koiriamme. Aino valittelee välillä vain, että talossamme on enemmän työtä kuin keskiverto suomalaisessa sairaalassa. No ei ollut nytkään Aino iloinen, kun kerroimme, että normaali siivouksen lisäksi olisi vähän desifioitavaa ja petivaatteet täytyy pestä lähes kiehuvassa vedessä. Rajujen taisteluiden jälkeen, koirien pyykkäämisen, Ainon suurella avustuksella sekä monen desifionti pullon jälkeen lintukirppu ongelma hävisi…. Mutta olen edelleen varma, että ongelman alkulähde oli takuulla Hannelore.

Nyt perjantaina ymmärtäessäni, että tuo viheliäinen lintu oli majan majoilla huolestuin. Sillä yht´äkkiä muistin Hanneloren hurjan luonteen. Ajattelinkin, että minun on vietävä Anna hoitoon heti Skutille, sillä Anna on takuulla kauttaaltaan harakan terävän nokan iskuja täynnä… Mutta tutkiskellessani Annaa en löytänyt haavoja…. Silloin mieleeni tuli karmiva vaihtoehto.

Hannelore oli ehkä ollut sairas…. Tämä ei ole kiva vaihtoehto…. Näen Ita-Sanomien lööpin : Lintuinfluenssaa Ojakkalassa tai ehkä kysymyksessä olisi uusi muuntunut virus Harakkainfluenssa HH0304. 03.04 luku tietenkin tulee syntymäajastani ja HH harakka Hannaloresta. Olisin näet luultavasti tuon taudin ensimmäinen ihmisuhri, kiitos Annan.

Muistakaa seurata minua tulevina viikkoina ja heti jos huomaatte jotain erityisen outoa tiedätte, mistä on kyse. Hakekaa heti rokotteet ja pukeutukaa kumipukuihin… Hannelorella on kauheasti jälkeläisiä, se on monena vuonna pesinyt kaksi pesuetta ja ne kakarat on meidän pentujen jauhelihalla ja laadukkaalla Pro Planin pentu ruualla syötetty. Eli yksikään Hanneloren lukuisista lapsista ei ole kuollut nälkään. Nyt jos Hanneloressa olisikin ollut virus, voitte olla varmoja, että harakkojen keskuudessa suosittu Hannelore on tartuttanut viruksen kaikkiin harakoihin ainakin Riihimäeltä etelään ja ainakin lännessä Saloon saakka….

Olisi edes Turkuun asti jo levinnyt, ajattelin, koska turkulaisetkin sen totisesti olisivat ansainneet, mutta että Saloon…  Näen sielujeni silmin, kun ystäväni Arja juoksee Puolalan puistossa koirineen harakkoja pakoon. Antti ja Marjokin joutuisivat lintukoirineen todennäköisesti pakenemaan Lappiin. Voin vain kuvitella, kun Kauhaska peittäisi  pihamaataan valtavalla verkolla cockerien turvaksi. Idässä olettaisin, epidemian rajoittuneen jonnekkin Porvoon seudulle. Kaikkihan ymmärtävät, että tämän alueen sisään jää koko pääkaupunkiseutu. Tilanne voi siis olla vakava.

Seuraan Annaa herkeämättä. Myös omat sormenpääni ovat erikoistarkkailussa. Minä näet tyhmyyksissäni täysin spontaanisti kotiin perjantaina tullessani vippasin paljain käsin Hanneloren maalliset kurjat jäännökset aidan yli….tajutessani mikä hurja onnettomuus pihamaallamme on sattunut. Olin luultavasti tilanteessa lievässä shokissa.

Pelkään myös, että Anna jää koukkuun harakan lihaan. Mistä minä sille harakoita ostan? Vai pitääkö soittaa jollekkin kuivamuona tehtaalle ja toivoa, että olisiko uutta erityisen karaistuneisvatsaisten laumanvartijoiden erikoisruokaa harakka-pettu vaihtoehtoa tarjolla. Harakka-pettu saattaisi olla hyvinkin kaikkien estrellojen, maremmoiden ja kuvaszien mieleen… Puhumattakaan venäläisistä laumanvartija roduista, jotka tuotteeseen luultavasti olisivat erityisen villinä.

Samalla perjantaina käsiä desifioidessani mieleeni iski seuraava kauhuskenaario. Mitä jos joku on nähnyt harakan metsästyksen? Olen varma, että jos harakoille on olemassa jokin metsästysaika se ei ole helmikuu….Anna ja minä olemme pulassa. Toivottavasti poliisit eivät tunge meitä mustaanmaijaan ainakaan naapurien nähden. Otan valmiiksi vastaan hyvien juristien nimiä, jotka puolustavat meitä salametsästys oikeudenkäynnissä. Nykyäänhän kaikille luontokappaleillehan on määritelty hinta. Toivottavasti harakka ei ole kovin kallis? Tiedätte sitten, kun seuraavassa näyttelyssä estrellan vuoristokoira kiertää näyttelyä kirstu selässä, se on meidän Anna ja se kerää rahaa tappamansa harakan maksamiseksi.

Anna voi pyytää apuvoimiksi kaksi kilttiä berniämme Bertan ja Claran, jotka suostuvat kaikkeen mitä Anna keksii. Ottakaa siis mukaan seuraavaan näyttelyyn runsaasti pientä rahaa ja survaiskaa ne heti näyttelyä mahdollisesti kiertävän estrlellan ja kahden bernin selkäkirstuun. Rahat menevät hyvään tarkoitukseen. Olen varma, että Anna lojuu jossain popcorni kojun kulmassa popcorneja kerjäämässä, mutta kuuliaiset bernit kiertävät silmät kiiluen kehien laidoilla. Muistakaa, että ette anna sille lihavammalle bernille vahingossa puruluita. Arvostelen pian Tuusniemen näyttelyssä ja siellä siis keräys olisi ensi kerran mahdollista, jos tämä Tuulalle käy?

Surullisena myös totean, että mäkemme ei ole enää entisensä. Minulla on vähän ikävä tuota äänekästä kotoisaa Hannelorea, joka nyt ryöstelee jauhelihaa autuaammilla metsästysmailla…. Toisaalta voi kyllä olla niin, että se akka lapioi hiiliä siellä toisella puolella. Niin ilkeä se on ollut niin monille apsopennuille, että ei ehkä Pietari ole taivaaseen muoria laskenut.  Niin tai näin mäki on nyt hiljainen ja Hannelore on poissa.

Reviiri on nyt tyhjä. Pihallamme on nyt selvä tyhjä ekologinen lokero. On selvää, että emme tule toimeen ilman omaa haaskalintua. Olen ollut niin kauan koiramaailmassa, että ymmärrän haaskalintujen tarpeellisuuden tässä maailmassa. Odottelenkin, miten ensi kesänä tiluksillemme takuulla muuttaa Irmeli, joka nuormepana Hanneloren sikiävänä tyttärenä tietysti heti ensimmäisenä kesänä pesii peräti kolme pesuetta – tämä siis jos kyseessä ei ollut HH0304. Pahimpana vaihtoehtonahan on se, että ilmastonlämpenemisen seurauksena pihaan muuttaa mojova korppikotka, ei sillä, että en niihin koiramaailmassa jo olisi tottunut… Mutta omalla pihamaalla se olisi jo liikaa. Talomme edustalla olevalla kosteikolla, olen jo nähnyt haikarankin, mikä siis estää korppikotkaa muuttamasta tänne?

Pentujen syömä jauheliha houkuttelee takuulla keväällä uudet haaskat…jään innolla odottelemaan. Pihaan voi myös muuttaa eräs ojakkalalainen mummo. Olin kerran lähikaupassa ja näreissäni tiedustelin aivan tuoretta jauhelihaa…. Vieressäni oli mummo, joka alkoi sättimään, että ihanko tuoretta herralle pitää olla. Minä vastasin, “ei ei olette ymmärtänyt väärin, liha tulee koirilleni ja sen pitää siksi olla aivan tuoretta”….. Mummo oli aivan raivona ja kiisi tiehensä tohisten ..”kaikkea kanssa noiden juppien kanssa”….. En ehtinyt mummolle selittämään, että minä kyllä voin syödä päivänkin päivämäärältään vanhaksi mennyttä lihaa, mutta pentuni eivät. Yritin myös kertoa, että juppeja ei enää ole, ne katosivat 1990-luvun laman aikana.

Tiesittehän, että pennuille voi syöttää laadukasta jauhelihaa todella varhain. Joskus ruokinnan voi hätätapauksessa aloittaa jo alle viikonkin ikäisille pennuille. Jauheliha lämmitetään puhtaissa desinfioiduissa käsissä lämpimäksi ja peukalon alta avitetaan pentujen suuhun, niiden imiessä peukaloa. Kannattaa pitää mielessä hädän hetkellä. Jauhelihan syöttämisessä pitää aina tarkkaan huomioida lihan tuoreus ja hygieenisyys.

Nyt syön aamupalan ennen siipan heräämistä, koska minulla on piilossa Runebergin torttuja ja olemme laihdutuskuurilla… Muistakaakin, että kukaan ei kerro tästä blogista tai muuten jään kiinni.

Mukavaa viikonlopun jatkoa ja pian alkavaa viikkoa kaikille. Muistakaa huolehtia haaskalinnuista, ilman niitä koiramaailma ei tule toimeen. Jonkun on siis tehtävä vahinkoja ja erehdyksiä, jotta haaskoille riittää pureskeltavaa. Mutta muistakaa aina, ne ovat vain haaskalintuja ja kuten Ron McGregor sanoi, niiden lisääntyminen ei ole hyvä merkki.


Julkaistu ensimmäisen kerran 6.2.2011 klo 12.03, kirjoittanut Juha Kares

Facebook Comments